Arvostelussa Honor 9 – haastaja huippu-Androideille

Testissä Honor 9 – haastaja huippu-Androideille
Sami Koivunen Sami Koivunen

Sisällys

Honor 9 esiteltiin 12. kesäkuuta ja laitteen ennakkomyynti alkoi Suomessa jo 16. kesäkuuta. Kauppoihin Honor 9 saapui kesäkuun lopussa. Suomi oli ensimmäinen maa Kiinan ulkopuolella, jossa uutuus-Honor tuotiin markkinoille ja syykin siihen on selvä: Honorit ovat menestyneet täällä poikkeuksellisen hyvin.

Honor on Huawein vuonna 2014 luoma alabrändi ja tälläkin hetkellä operaattorien myydyimpien puhelimien listoilta löytyy Suomessa mm. edeltäjämalli Honor 8 sekä halvempaan hintaluokkaan kuuluvat Honor 8 Lite ja Honor 7 Lite.

Honorien suositushinnat ovat nousseet Honor 7:stä lähtien vuosittain 50 eurolla ja tänä vuonna lukema asettuu jo 499 euroon. Toisaalta Honorien voi myös nähdä tulleen teknisesti entistä kilpailukykyisemmiksi verrattuna muiden valmistajien huippupuhelimiin. Huawein omissa älypuhelimissa Honor 8 on hinnaltaan halvempi verrattuna Huawei P10- ja Huawei Mate 9 Pro-malleihin nähden, mutta teknisesti ne jakavat keskenään hyvin paljon samaa tekniikkaa.

Ensikokemukset Honorista voi lukea täältä. Honor 9 vaikutti pikaisella testauksella hyvältä puhelimelta, mutta edeltäviin Honor-älypuhelimiin verrattuna korkea hinta ja sen tuoma kova kilpailu asetti myös riman korkealle. Otimme selvää, vastaako Honor 9 sille asetettuihin odotuksiin.

Tekniset tiedot

  • Järjestelmä:
  • Android 7.0 (Nougat), EMUI 5.1
  • Mitat:
  • 147,3 x 70,9 x 7,45 mm
  • Paino:
  • 155 g
  • Näyttö:
  • 5,15”, 1920x1080 pikseliä (428 PPI)
  • Suoritin:
  • HiSilicon Kirin 960
  • RAM:
  • 4 / 6 GB
  • Tallennustila:
  • 64 / 128 GB
  • Kamerat:
  • Takana 20+12 megapikselin kaksoiskamera (f/2.2), edessä 8 megapikseliä (f/2.0)
  • Yhteydet:
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 4.2, NFC
  • SIM:
  • 2x Nano-SIM (vaihtoehtoisesti muistikortti ja yksi nano-SIM)
  • Akku:
  • 3200 mAh
  • Muuta:
  • Sormenjälkilukija, 3,5 mm jakkiliitäntä ja USB Type-C -liitäntä

Ulkonäkö

Viime vuonna Honor 8 yllätti täysin aiemmasta poikenneella ulkonäöllä. Tänä vuonna muutos ei ole niin radikaali, vaan puhelimessa on selvästi vaikutteita esimerkiksi keväällä julkaistusta P10 -älypuhelimesta.

Honor 9:n reunat ovat metallia, mutta muuten pintamateriaalina on lasi. Pinnan kaareutuvuudesta ja pyöristetyistä reunoista tulevatkin mieleen Samsungin Galaxy S -puhelimissa parina viime vuotena nähty muotoilu. Puhelimen takaosassa on viime vuoden Honorin tapaan 15-kerroksinen rakenne, jonka ansiosta se kerää valoa ja näyttää erilaiselta eri kulmista katsottuna.

Honor 9:n takalasi on reunoille kaareutuva. Esimerkiksi tasapintaiseen Honor 8:aan verrattuna pieni kaareutuvuus mahdollistaa paremman otteen puhelimesta. Kaareutuvuus tekee myös 15-kerroksisen lasin tuomasta 3D-efektistä hieman erilaisen. Pinta on erittäin liukas, joten puhelimen asettamista vähänkään epätasaiselle pinnalle kannattaa välttää.

Sormenjälkilukija on tänä vuonna löytynyt Huawein älypuhelimissa edestä ja niin on myös Honor 9:n tapauksessa. Esimerkiksi Honor 8:aan verrattuna varsinaisen näytön koko ei ole etupuolen alareunasta löytyvästä lukijasta huolimatta kuitenkaan pienentynyt.

Huawein P10-älypuhelinta voi pitää tällä hetkellä yhtiön huippumallina ja siihen verrattuna Honor 9:n on hieman paksumpi ja painavampi. Kädessä Honor tuntuu kuitenkin hyvällä tavalla jämäkämmältä ja ainakin käteen hyvin istuvalta.

Honor 9 ei ole vedenkestävä. Varsinkin Suomen oloissa ominaisuus olisi hyödyllinen ja esimerkiksi LG G6 -älypuhelin on vedenkestävä.

Tekniikka

Honor 9:ssä on Huawein viime vuoden lopulla esittelemä Kirin 960 -järjestelmäpiiri. Piiri on sama kuin muun muassa Huawei Mate 9- ja Huawei P10 -älypuhelimissa. Järjestelmäpiiri sisältää neljä 2,36 GHz:n Cortex-A73-ydintä ja neljä 1,84 GHz:n Cortex-A53-ydintä. Grafiikkasuorittimena on Mali-G71 MP8, joka on NotebookCheck-sivuston mukaan hieman nopeampi kuin Qualcomm Snapdragon -järjestelmäpiirin Adreno 530 -grafiikkasuoritin. Vaikkapa OnePlus 5 - ja HTC U11 -älypuhelimista löytyy tosin jo Adreno 540 -grafiikkasuoritin, joka päihittänee Honor 9:n grafiikkasuorittimen selkeästi. Joka tapauksessa suorituskyky on paperilla Honor 9:ssä hintaansa nähden huippuluokkaa.

Samoista komponenteista johtuen Honor 9:n tulokset ovat esimerkiksi Antutu-testissä (n. 140 000 pistettä) käytännössä identtiset P10:n kanssa. Viime vuoden Honor 8 -malliin (n. 96 000 pistettä Antutu-testissä) verrattuna testitulokset olivat parantuneet, kun taas huippuälypuhelimissa luvut nousevat aina 180 000 pisteeseen asti. Pelien, kuten Pokémon Gon ja Clash of Clansin pelaaminen onnistuu Honorilla sujuvasti. Kritiikkiä voi antaa Honorin herkälle kuumentumiselle. Esimerkiksi Googlen Duo-videopuhelun aikana puhelin kuumeni kädessä melkoisesti. Samalla kun puhelin kuumentuu, alkaa myös akku huveta nopeasti. Ongelma johtunee puhelimen lasipinnasta, sillä P10:llä ylikuumenemisongelmia ei ollut.

Honor 9:ssä on 5,15 tuuman Full HD -näyttö (1920x1080 pikseliä). Näytön koko on lähes sama kuin Honor 8:ssa ja P10:ssä, mutta OnePlus 5:stä (5,5 tuumaa) ja LG G6:sta (5,7 tuumaa) löytyy jo selkeästi isommat näytöt. Honor voikin erottautua houkuttelevasti sellaiselle käyttäjälle, joka etsii hieman pienempää näyttöä. Honorin näyttö on erittäin kirkas ja puhelinta pystyykin käyttämään hyvin auringonpaisteessa.

OnePlus 5:ssä on Honoriin verrattuna nopeampi pikalataus ja Kirin-piiriin verrattuna energiatehokkaampi Snapdragon 835 -piiri. Pikalatauksen avulla Honorin voi valmistajan mukaan ladata nollasta 40 prosenttiin puolessa tunnissa. Testissämme pikalataus latasi akun tosin puolessa tunnissa vain hieman päälle kolmenkymmenen prosentin. Akku on kooltaan hyvin vertailukelpoinen kilpaileviin älypuhelimiin ja kestää normaalissa käytössä noin päivän. Testausaikana Honor oli kovassa käytössä ja puhelinta oli yleensä ladattava päivän aikana.

Suomessa myynnissä ovat tällä hetkellä neljä gigatavua RAM-muistia ja 64 gigatavua tallennustilaa sisältävät malli. Värivaihtoehtoina ovat sininen Sapphire Blue ja hopeanharmaa Glacier Grey. Elokuussa myyntiin tulee kuuden gigatavun RAM-muistilla ja 128 gigatavun tallennustilalla varustettu versio 599 euron suositushinnalla. Sadan euron hintaeroa on vaikea perustella, sillä tavalliselle kuluttajalle neljä gigatavua RAM-muistia ja microSD-kortilla laajennettavissa oleva 64 gigatavun tallennustila ovat täysin riittävät.

Käytettävyys

Honor 9:ssä on käyttöjärjestelmänä vajaa vuosi sitten esitelty Android 7.0 ja käyttöliittymänä siihen pohjautuva EMUI 5.1. Käyttöliittymä poikkeaa merkittävästi vakio-Androidista, mutta on helposti omaksuttava ja kehittynyt jatkuvasti.

Pienenä, mutta ei ylitsepääsemättömänä heikkoutena Honor 9:ssä on esiasennettujen mobiilisovellusten runsaslukuisuus. Huawein omista sovelluksista löytyy toki muutamia ihan hyödyllisiä, kuten Puhelimen hallinta, Terveys ja työkalusovellukset. Näiden lisäksi mukana on mm. Vmall, Booking.com, TripAdvisor ja useita pelejä. Puhelinta käyttöön otettaessa tuleekin poistettua yli kymmenen ei-toivottua sovellusta. Onneksi sovelluksista kuitenkin pääsee nopeasti ja pysyvästi eroon.

Huawein omalla teemasovelluksella käyttöliittymän ulkonäköä voi vaihtaa nopeasti. Oletusarvoisesti puhelin siirtyy suoraan kotinäkymään sormenjälkilukijalla avattaessa ja lukitusnäkymään virtapainiketta painettaessa. Lukitusnäkymässä taustakuvat ovat vaihtuvia ja ylöspäin pyyhkäisemällä voi avata pikavalikon, josta saa taskulampun, ääninauhurin, laskimen, viivakoodinlukijan ja ajastimen nopeasti päälle.

Honorin erikoisuutena navigointinäppäimet ovat oletusarvoisesti sormenjälkilukijassa ja sen reunoilla. Pienenä käytettävyysongelmana puhelimessa ovat navigointinäppäinten navigointivalot, joita edustavat pienet pisteet. Näppäimiä ei pysty asettamaan virtuaalisiksi näytön alareunaan, eivätkä pienet valopisteet kuvaa näppäinten toimintoja hyvin.

Android-turvallisuuskorjaus oli testaushetkellä toukokuulta eli hyvin tuore. Huawein maine on viime vuosina parantunut tuoreiden Android-versioiden suosijana.

Honor 9:n käyttö oli testijaksolla kaikkiaan hyvin sujunut kokemus. Tosin muutaman kerran puhelin ei reagoinut sormenjälkitunnistukseen kuin vasta muutaman yrityksen jälkeen. Käytön aikana pätkimiset olivat harvinaisia, vaikka niitäkin satunnaisesti esiintyi.

Kamerat

Viime vuoden tapaan Honorin kamera muistuttaa läheisesti kevään P-mallin kaksoiskameraa, joskin puhelimesta puuttuu Leican brändimerkintä. Takana on 20 megapikselin mustavalkoinen kuvasensori ja 12 megapikselin värillinen kuvasensori. Teoriassa sensorit työskentelevät yhdessä saavuttaakseen parhaan mahdollisen valokuvan. Mustavalkokuvaukseen P10-mallissa on Leican brändäyksen ansiosta enemmän säätömahdollisuuksia. Honorista puuttuu myös P10:n optinen kuvanvakaaja, mutta muuten kamerat ovat hyvin lähellä toisiaan.

Valokuvien laatu on Honorissa hyvä ja P10:n ohella Huawein älypuhelinten parasta laatua. Värit ovat hyvin aitoja ja kuvien jälkikäsittely on maltillista. Mustavalkokuvat ovat myös näyttäviä. Kameran huonona puolena voi sanoa ajoittaiset epätarkkuudet tarkennuksen säädössä. Honorissa on myös P10:n tapaan kaksinkertainen häviötön Hybrid Zoom, joka toimii hyvin. Isommalla zoomauksella kuvien tarkkuus tosin muuttuu nopeasti huonommaksi. Hämäräkuvauksessa älypuhelinten kameroissa tulevat yleensä rajat nopeasti vastaan ja niin on myös Honor 9:n tapauksessa. Hyvän kuvan saavuttaminen yökuvaus-tilan avullakin on hyvin satunnaista.

Kahdesta alimmasta kuvasta oikeanpuolinen on otettu Honor 9:n Hybrid Zoom -ominaisuudella, joka tarjoaa kaksinkertaisen häviöttömän zoomin.

Honorin kamerasovelluksen käyttöliittymää hallitaan Huawein muista malleista tuttuun tapaan eleillä eli pyyhkäisemällä näytöllä vasemmalle tai oikealle. Kuvatiloja on useita, kuten mustavalkokuvaus, panoraama, yökuva, valomaalaus ja intervallikuva. Puhelimen ollessa lukittuna valokuvan ottaminen nopeasti onnistuu painamalla äänenvaimennuspainiketta kahdesti.

Honorin kuvien katseluun ja muokkaukseen tarkoitettu Galleria-sovellus on erittäin monipuolinen. Muokkaustyökaluja on paljon ja esimerkiksi erilaisia Instagram- ja Prisma-sovelluksen kaltaisia suodattimia on paljon. Videoeditointiin työkaluja ei sen sijaan valmiiksi asennettuna juuri ole.

Selfie-kuvissa Honor käsittelee oletusarvoisesti P10:n tapaan kuvia erittäin voimakkaasti kaunistamisominaisuudella ja bokeh-efektillä. Automaattisella kaunistuksella kasvoista tekee helposti rypyttömiä ja taiteellisen näköisiä. Kauneustasoa ja bokeh-efektiä voi säätää helposti. Ne ovat varmasti suosittuja toimintoja näyttäviä selfieitä otettaessa.

Videokuvaus onnistuu Honorilla 4K-tarkkuudella ja esimerkiksi bokeh-efektin käyttö on videoissa mahdollista. Suurin ongelma 4K-kuvauksessa on P10:n tapaan se, että puhelin pakkaa 4K-videon HEVC-standardilla, joka ei ole suoraan yhteensopiva esimerkiksi YouTuben kanssa, koska Googlella on oma VP9-standardinsa. Full HD -videokuvaus tuottaa MPEG-4-videoita, jotka saa helposti YouTubeen.

Yhteenveto

Honor 9 on kokonaisuutena hyvin rakennettu puhelin ja sille voi helposti ennustaa menestystä Suomen markkinoilla. Puhelimessa ei ole isoja puutteita.

Isoin este isolle menestystarinalle voi olla puhelimen hinta. Honorin merkittävimpiä kilpailijoita ovat hiljattain julkaistu OnePlus 5, jota myydään Honorin tapaan 499 eurolla ja LG G6, joka on noin 100 euroa Honoria kalliimpi älypuhelin. Vaikka Honor on hyvä puhelin, sillä ei ole sellaisia ominaisuuksia, joilla se selvästi pesisi kilpailijansa. Syynä aiempaa kovempaan kilpailuun on se, että Honor-brändiä on nostettu pikkuhiljaa samaan hintaluokkaan muiden älypuhelinvalmistajien huippuälypuhelinten kanssa. Aiemmat Honorit pystyivät selkeämmin erottautumaan OnePlus-puhelimia lukuun ottamatta hinnallaan. Oma lukunsa on se, että Huawei P10:n hinta on ehtinyt myös laskea jo Honorin suositushinnan tasolle. Ominaisuuksiensa puolesta P10 on kuitenkin hieman Honoria kehittyneempi.

Honor 9 vakuutti testausaikana laadukkuudellaan. Ulkomuodollisesti se ei ole aivan samoissa mitoissa kuin Huawein tämän hetken huippumallit (P10 ja Mate 9 Pro), mutta suorituskyvyltään laitteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Puhelimen kamera on hyvä, mutta esimerkiksi P10:een verrattuna optisen kuvanvakaajan puuttuminen ja tarkennusongelmat näkyvät kuvauksessa selkeästi.

Honorin tuominen Suomen markkinoille ajoissa oli Huaweilta hyvä veto. Honor 9:llä on todennäköisesti edeltäjiensä tapaan pitkä elinkaari, sillä suorituskyvyltään se on lähellä tämän hetken huippupuhelimia. Jos Honor 9:n hinta laskee kilpailijoitaan nopeammin, tarjoaa se hinta-laatu-suhteeltaan erittäin hyvää vastinetta rahoille.

Huawei Honor 9

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.