Google Talk poistuu kokonaan, uudistuksia Androidin viestisovelluksiin

Matti Robinson

Google Talk poistuu kokonaan, uudistuksia Androidin viestisovelluksiin
Google Talk tuli monille tunnetuksi mm. Gmailin lisäominaisuutena, josta käytettiin usein mm. nimeä Gchat. Jo yli kymmenen vuotta vanhan sovelluksen käyttäjiä on yritetty siirtää uuteen Hangouts-alustaan viime vuosien ajan, mutta nyt Talkin tarina on virallisesti tullut loppuun.

Hakujätti on jo vuosia pyrkinyt haastamaan erityisesti Facebookia ja sen omistamia miljardin käyttäjän pikaviestimiä, Messengeriä ja WhatsAppia, useilla eri sovelluksilla. Talkin lisäksi yhtiö on tuonut markkinoille muun muassa erityisesti ryhmä- ja videoviestimiseen tarkoitetun Hangoutsin sekä hiljattain myös älykkään viestisovellus Allon. Näistä ei ole kuitenkaan ollut todellisiksi haastajiksi.

Yhtiö pyrkii edelleen säätämään sovelluksiaan ja tästä johtuen G Suiten sisällä elänyt Google Talk saa tehdä tilaa. Tulevien viikkojen aikana Talk-käyttäjiä suositellaan siirtymään Hangoutsiin ja kesäkuun 26. Talk lopettaa toimintansa Gmailissa ja omassa Android-sovelluksessa.

Lisäksi Google tulee poistamaan SMS-viestit Hangouts-sovelluksesta ja siirtää ne Android Messages -sovellukseen, johon tuodaan samalla uusia ominaisuuksia. Lisätietoja Googlen viestintäsovellusten virtaviivaistamisesta löytyy yhtiön virallisesta G Suite -blogista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 (4G) – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A14 (4G)
89 € Power
119 € DNA
141 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Honor 90 – hinta laskenut -13%

Honor 90
369 € Bigbox
371 € Proshop
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 424 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.