Jatkuvasti kuuntelevat mikrofonit tulevat kaikkialle – Startup sai rahoitusta nettikauppajätiltä

Manu Pitkänen

Jatkuvasti kuuntelevat mikrofonit tulevat kaikkialle – Startup sai rahoitusta nettikauppajätiltä
Michiganin yliopiston tutkimusprojektista alkunsa saanut piskuinen Vesper-kasvuyritys on hankkinut itselleen yhteensä 15 miljoonan dollarin edestä rahoitusta pääomasijoittajilta. Rahoituskierrokseen otti osaa myös Amazonin Alexa Fund -sijoitusyhtiö.

Vesper kehittää pienikokoista ja erittäin vähän energiaa kuluttavaa pietsosähköistä MEMS-mikrofonia, jonka avulla elektronisiin laitteisiin voidaan helposti lisätä jatkuvasti käyttövalmiina oleva puheohjaus. Vastaavia ratkaisuja käytetään jo nyt älypuhelimissa ja Amazonin Alexan kaltaisissa kaiuttimissa, mutta Vesperin ansiosta aina päällä olevia mikrofoneja voitaisiin lisätä muihinkin laitteisiin. IoT lienee tässäkin asiassa avainmarkkina.

Yhtiön kehittämän mikrofoniteknologian hyviin puoliin kuuluu myös erinomainen veden- ja liankestävyys, minkä ansiosta mikrofonilla voidaan taltioida ääntä myös vedessä. Amazonin Alexa-tiimiä johtavan Steve Rabuchinin mukaan Vesperin teknologialla on paljon potentiaalia erityisesti liikuteltavissa elektronisissa laitteissa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Honor 600 (5G) – hinta laskenut -40%

Honor 600 (5G)
299 € DNA
499 € Verkkokauppa.com
499 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Motorola Moto G67 – hinta laskenut -12%

Motorola Moto G67
219 € Gigantti
249 € Power
249 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 249 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -12%

Motorola Edge 70
437 € Gigantti
499 € Power
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.