Applen pomot paljastivat: Siri päivittyi salaa tekoälyaikaan jo kaksi vuotta sitten

1
Manu Pitkänen

Applen pomot paljastivat: Siri päivittyi salaa tekoälyaikaan jo kaksi vuotta sitten
Googlen, Facebookin ja Microsoftin panostaessa enemmän ja enemmän koneoppimiseen sekä neuroverkkoihin, kansainvälinen teknologiamedia on alkanut kyseenalaistaa Applen mahdollisuuksia pärjätä tällä osa-alueella tärkeimmille kilpailijoilleen. Backchannelin Steven Levyn kirjoittamassa artikkelissa Applen johtajat yrittävät kuitenkin hälventää näitä luuloja.

Applen kilpailukykyä koneoppimisessa on kyseenalaistettu pääasiassa siksi, että yhtiö on parin viime vuoden aikana korostanut kuinka tärkeänä se pitää asiakkaidensa tietoturvaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Apple pyrkii keräämään iPhone-käyttäjistä mahdollisimman vähän tietoa. Tekoälyn ja koneoppimisen harjaannuttamiseen soveltuvaa aineistoa pitäisi siis syntyä niukasti.

Backchannelin artikkelista kuitenkin ilmenee, että Apple on alkanut hyödyntää neuroverkkoja ja koneoppimisen mahdollisuuksia hyvin varhaisessa vaiheessa. Siri-avustajan tekoäly siirtyi neuroverkkoihin perustuvaan järjestelmään jo vuonna 2014. Apple ei pitänyt tästä suurempaa melua, minkä takia se on vaikuttanut olevan selvästi Googlen tai Microsoftin perässä.



iOS 10:n myötä tekoälyä aletaan hyödyntää käyttöjärjestelmätasolla paljon laajemmin. Tämä onnistuu käyttäjien tietoturvaa kunnioittaen differentiaalisen yksityisyyden ansiosta. Applen johtajat kuitenkin myöntävät, että yksityisyyskysymykset ja tekoälyn kehitys aiheuttavat debattia yhtiön sisällä. Osa tekoälytutkijoista on päättänyt lähteä Applelta, koska ovat pitäneet yksityisyyden varjelua tekoälykehityksen näkökulmasta liian periaatteellisena.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -24%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
765 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 789 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -21%

Apple iPhone 15 Pro Max – hinta laskenut -19%

Apple iPhone 15 Pro Max
1079 € iPhonetalo
1303 € CDON
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1324 €

Honor 200 – hinta laskenut -17%

Honor 200
249 € Power
249 € DNA
299 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.