Applelta tulossa ensi vuonna yllätys: Täysin uusi terveyttä seuraava tuote?

Manu Pitkänen

Applelta tulossa ensi vuonna yllätys: Täysin uusi terveyttä seuraava tuote?
Taiwanilaisen Economic Daily Newsin tietojen mukaan Apple kehittää parhaillaan uutta terveyteen ja kehontoimintojen seuraamiseen liittyvää tuotetta. Kyseessä on ilmeisesti täysin uusi tuote, joten se ei välttämättä liity ainakaan suoraan Apple Watchiin.

Economic Daily Newsin mukaan laite on ollut kehityksessä jo parin vuoden ajan, joten sitä on suunniteltu samanaikaisesti Apple Watchin kanssa. Näillä näkymin laite olisi julkaisukunnossa ensi vuonna, jolloin ensimmäisen iPhonen julkaisusta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Vaikka tuotteen tarkemmista teknisistä ominaisuuksista ei vielä kerrottu paljoakaan, kuuluisi sen ominaisuuksiin esimerkiksi verensokerin muutosten seuraaminen.

Apple rekrytoi muutamia vuosia sitten runsaasti terveysteknologian osaajia Senseonicsilta, AccuVeiniltä ja C8 Medisensors. Kaksi viimeksi mainittua yritystä erikoistui verensokerin optiseen mittaamiseen ihoa läpäisemättä.

Vuoden 2015 alussa Wall Street Journal uutisoi Applen suunnitelmista sisällyttää lukuisia eri mittausteknologioita Apple Watchiin, mutta monet niistä osoittautuivat liian monimutkaisiksi tai epäluotettaviksi, että yhtiö päätti olla lisäämättä niitä älykelloonsa. Näihin kuului esimerkiksi verenpaineen ja veren happipitoisuuden mittaaminen. Lisäksi vaikka teknologiat olisivat toimineet moitteettomasti, olisi Apple Watch joutunut todennäköisesti terveysviranomaisten erikoistarkistukseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco X6 Pro – hinta laskenut -23%

Xiaomi Poco X6 Pro
359 € CDON
415 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 468 €

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto Razr 2022
972 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.