Alihankkijan työntekijän mukaan Apple perui iPhone 7:n tärkeimmän uuden ominaisuuden

Matti Robinson

Alihankkijan työntekijän mukaan Apple perui iPhone 7:n tärkeimmän uuden ominaisuuden
Tulevalta iPhone-mallilta odotetaan jälleen suuria uudistuksia. Kyse on tänä vuonna jälleen uudesta järjestysnumerosta, joka viittaa suurempaan päivitykseen. Näin ollen iPhone 7:lta onkin odotettu jotain ennennäkemätöntä.

Sellainen ominaisuus on huhuissa ollut tuplakamera. Kyseistä ominaisuutta on huhuttu Applelta jo pitkän aikaa, ja vaikka kyse ei olisi missään tapauksessa ensimmäisestä tuplakameralla varustetusta älypuhelimesta, niin se olisi iso loikka Applelle.

Nyt Applelle komponentteja valmistavan Foxconnin työntekijä on kertonut, että cupertinolaisjätti on päättänyt peruuttaa aikeet. Mikäli tätä nimetöntä lähdettä uskoo, niin Apple on todella aikonut julkaista tuplakamerapuhelimen, mutta johtuen teknologian keskeneräisyydestä on päättänyt jättää ominaisuuden pois.

Aiempien tietojen mukaan vain iPhone 7:n suurempi Plus-malli olisi saamassa tuplakameran, mutta nyt sekin on kyseenalaistettu. Tässä vaiheessa kaikki tiedot tosin kannattaa ottaa varauksella, ja jäämme odottamaan virallisia – tai ainakin vakuuttavampia – tietoja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A25 – hinta laskenut -38%

Samsung Galaxy A25
199 € Power
319 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Honor 200 Pro – hinta laskenut -20%

Honor 200 Pro
399 € Power
499 € Elisa
639 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Samsung Galaxy S25 Edge – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -16%

Samsung Galaxy A15 (5G)
149 € Power
157 € Gigantti
500 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.