Apple Music päivittyi – Perhetilaus tuli Androidille

Manu Pitkänen

Apple Music päivittyi – Perhetilaus tuli Androidille
Apple ei ole ollut erityisen aktiivinen sovelluskehittäjä Android-puolella. Asetelma alkoi muuttua viime syksynä, kun Apple Music lanseerattiin Googlen alustalle. Ominaisuuksissa Android-sovellus on kuitenkin laahannut iOS-vastineeseen nähden perässä, mutta uudessa päivityksessä pari isompaa puutetta on korjattu.

Apple Musicin Android-sovelluksen tuorein versio tukee nyt palveluun ladattuja musiikkivideoita, joita voi hakea erikseen tai kahlata läpi Uutta-sisältöluokassa. Toinen Androidille tuotu parannus on mahdollisuus perhetilaukseen.

Perhetilausta on voinut käyttää Androidilla jo aiemminkin, mutta sen tilaus on ollut mahdollista vain iTunesin tai iOS-laitteen kautta. Android-laite on siis voinut olla osa perhetilaukseen kuuluvaa rinkiä, mutta Android-laitteella ei ole voinut tehdä itse tilausta.

Maaliskuussa Apple Musicin Android-sovellukseen tuli tuki widgeteille ja mahdollisuus käyttää iTunes-lahjakortteja tilauksen hankinnassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Motorola Moto G24 Power – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G24 Power
147 € CDON
177 € Gigantti
179 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.