Seuraavasta iPhonesta saattaa löytyä Intelin piiri

Manu Pitkänen

Seuraavasta iPhonesta saattaa löytyä Intelin piiri
Älypuhelinpiirejä kehittävän Qualcommin toimitusjohtaja Steve Mollenkopf kertoi yhtiön osavuosikatsauksen julkaisun yhteydessä, että hän olettaa erään ison asiakkaan siirtävän tilauksia toiselle yhtiölle. Analyytikot ovat arvioineet, että Mollenkopf tarkoittaisi Applen tilaavan iPhone 7:n modeemit ainakin osittain kilpailevalta yhtiöltä.

Modeemimarkkinoilla käyneen pudotuspelin seurauksena Qualcommilla on hyvin vähän todellisia kilpailijoita, joten Applen kohdalla vaihtoehdot ovat vähissä. Jo viime vuonna spekuloitiin, että Apple voisi käyttää tietyillä markkina-alueilla myytävissä iPhone 7 -puhelimissa Intelin XMM 7360 -modeemia.

Intelin näkökulmasta iPhonen sisälle pääseminen tarkoittaisi merkittävää asiakkuutta ja antaisi tätä kautta mahdollisuuden parantaa asemia mobiilimarkkinoilla. Projektin parissa on sanottu työskentelevän Intelillä jopa tuhat insinööriä. Intelin langattomien yhteyksien teknologiajohtaja Bernd Adler siirtyi Applen palkkalistoille viime kesänä.



VentureBeatin tietojen mukaan Applen pitkän aikavälin tavoitteena on integroida modeemi osaksi iPhonen A-järjestelmäpiiriä. Qualcomm on siirtynyt Snapdragon-piireissä jo tähän, mutta iPhoneissa järjestelmäpiiri ja modeemi ovat edelleen erillään. Käynnistyneen yhteistyön ansiosta Intel voisi olla halukas lisensoimaan modeemiteknologiansa Applelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -29%

Google Pixel 10 Pro XL
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa
1257 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Elisa
529 € Gigantti
529 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.