Apple Pay avattiin Kiinassa – Samsung tulossa pian perässä

Manu Pitkänen

Apple Pay avattiin Kiinassa – Samsung tulossa pian perässä
Syyskuun lopulla Yhdysvalloissa ja elokuussa Etelä-Koreassa lanseerattu Samsung Pay -mobiilimaksujärjestelmä on käsitellyt tähän mennessä 500 miljoonan dollarin arvosta ostoksia. Palveluun on rekisteröitynyt viisi miljoonaa käyttäjää.

Samsung Payn pääasiallinen kilpailija on uusimmista iPhoneista löytyvä Apple Pay, mutta niiden keskinäistä menestystä on hankala verrata toistiinsa, koska Apple ei ole paljastanut mobiilimaksujärjestelmänsä avainlukuja julkisuuteen. Apple Pay lanseerattiin tällä viikolla Kiinassa, jossa palveluun on väitetty rekisteröityneen kymmeniä miljoonia käyttäjiä ensimmäisen päivän aikana. Samsung kertoi tiedotteessaan, että sen mobiilimaksupalvelu rantautuu Kiinaan maaliskuun aikana.

Kiina on mobiilimaksamisen edelläkävijä ja maahan onkin jo syntynyt vahvoja kotimaisia mobiilimaksupalveluita. Esimerkiksi verkkokauppajätti Alibaban omistamalla Alipayllä on maassa jo 70 prosentin markkinaosuus.



Mobiilimaksupalveluiden kilpailuasetelmia sekoittaa Google Walletin pohjalta syntynyt Android Pay, joka on suunniteltu Android-ekosysteemin yhteiseksi maksujärjestelmäksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -31%

Samsung Galaxy M55
290 € Hobby Hall
549 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 418 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -28%

Realme 14 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 14 Pro
269 € Proshop
299 € Hobby Hall
329 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 377 €

Google Pixel 9 Pro XL – hinta laskenut -18%

Google Pixel 9 Pro XL
599 € DNA
726 € Hobby Hall
949 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 731 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.