HTC One M10 esitellään vasta huhtikuussa?

Manu Pitkänen

HTC One M10 esitellään vasta huhtikuussa?
Samsung, LG ja Sony valmistautuvat esittelemään uusia Android-puhelimia tämän kuun lopulla MWC-messuilla, mutta yksi merkki näyttäisi jättävän messut tänä vuonna väliin: HTC. Yhtiöltä on tulossa kevään aikana seuraaja One M9:lle, mutta sitä ei esitellä MWC:ssä.

HTC:n ounasteltiin jättävän MWC-messut väliin jo tammikuun lopulla, eikä yhtiö ole tähän päivään mennessä kutsunut lehdistöä koolle julkistustilaisuutta varten. Portugalilainen 4gnews väittää kuulleensa "varmoista" lähteistä, että "One M10" esiteltäisiin Lontoossa 11. huhtikuuta. Sivustolla ei ole eritäistä track-recordia huhuihin liittyen, joten tietojen luotettavuutta on vaikea arvioida.

Päivämäärä voi kuitenkin olla ihan mahdollinen, sillä tietovuotaja Evan Blassin mukaan "One M10" tulisi myyntiin Yhdysvalloissa 9. toukokuuta. Kuukauden ero julkistuksen ja lanseerauksen välillä on täysin mahdollinen, varsinkin jos puhelin tulee myyntiin Euroopassa ennen Yhdysvaltoja.



Evan Blassin mukaan HTC:n seuraavassa high-end-älypuhelimessa olisi sormenjälkilukija, 12 megapikselin UltraPixel-kamera ja QHD-näyttö. Eteenpäin suunnattuja stereo-kaiuttimia "One M10:een" ei ole ilmeisesti tulossa.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.