Kuinka Suomen LTE-verkot kestävät kansainvälistä vertailua?

Matti Robinson

Kuinka Suomen LTE-verkot kestävät kansainvälistä vertailua?
LTE-verkot ovat maailmanlaajuisesti jo de facto -teknologia matkapuhelinten tiedonsiirrossa. Niin kutsutussa 4G-verkossa kuitenkin nopeus voi vaihdella radikaalisti, joten itse LTE-nimi ei välttämättä kerro verkon keskivertonopeuksista paljoakaan.

Mobiilioperaattoreita tutkiva OpenSignal on esitellyt MWC-messujen alla tilastoja maailman mobiiliverkoista. Erityisesti tapetilla ovat juuri LTE-verkot ja niiden tiedonsiirtokapasiteetti sekä kattavuus.

Liki koko mobiiliteknologian maailma keräntyy yhteen kuun lopussa Barcelonaan, mutta maailmanlaajuisesti verkkotoimijat mahdollistavat palveluja, joiden tasot vaihtelevat kovasti. Kaikki ovat luonnollisesti kehittyneet vuosien varrella, ja OpenSignal muistuttaa, että vain vuosi sitten 20 megabitin keskivertonopeudella toimivat verkot olivat erittäin harvassa. Nyt 30 ylitetään helposti.

Keskimääräinen LTE-latausyhteys maailmassa on nyt 13,5 megabittiä. Parhaiten pärjäävien maiden joukossa on paljon tuttuja nimiä, mutta yllätyksiäkin löytyy. Ykkösenä oli ylivoimaisesti Singapore, kun puolestaan esimerkiksi Yhdysvallat löytyy vasta pohjamudista heti Bulgarian ja Venäjän jälkeen.



Hyvin pärjääviin maihin voi lukea myös mm. Uuden-Seelannin, Unkarin, Korean, Israelin, Romanian ja Tanskan. Suomikaan ei pärjää huonosti ja on nopeudessa sijalla 24 keskimääräisellä n. 17 megabitin vauhdilla. Operaattoreista parhaiten pärjäsi DNA, joka pääsi sijalle 35 maailmanlaajuisesti 22 megabitillä. Elisa ja Sonera olivat molemmat noin 15 megabitissä. Suomen edellä oli mm. Norja (20 Mbit), mutta taakse jäi Ruotsi (13 Mbit).

Tutkimuksen toinen osuus koski verkkojen kattavuutta, jossa Suomi pärjäsi hieman paremmin. 75 prosentin kattavuus kantoi 19. sijalle. Edellä oli kuitenkin mm. Yhdysvallat, Ruotsi, Norja ja Kazakstan.

Suomella on siis selkeästi parannettavaa molemmissa kategorioissa, mutta surkea tulos ei missään nimessä ollut. Kaikkien maiden nopeudet, sijoitukset ja kattavuudet löydät täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.