Apple on valjastamassa pikaviestipalvelunsa rahasiirtoihin

Manu Pitkänen

Apple on valjastamassa pikaviestipalvelunsa rahasiirtoihin
Wall Street Journal kertoi aiemmin tällä viikolla, että Apple neuvottelee parhaillaan yhdysvaltalaisten pankkien kanssa henkilöiden välisten tilisiirtojen mahdollistamiseksi Apple Payn kautta. Teknologia Quartz kertoo vuorostaan, että tilisiirrot saatetaan integroida osaksi iMessage-pikaviestipalvelua.

Tilisiirtojen sisällyttäminen pikaviestipalveluun saa tukea tilastoista: pikaviestipalvelu Jottin mukaan jopa 60 prosenttia yhdysvaltalaisista teineistä käyttää pääasiallisena pikaviestipalvelunaan iMessagea, joten Apple saavuttaa sen kautta tehokkaasti uutta teknologiaa ennakkoluulottomasti kokeilevan väestönosan. iMessage lienee muutoinkin iPhonen käytetyin oletussovellus.



Maailmalla on muutoinkin ollut trendinä lisätä rahasiirrot osaksi pikaviestipalveluihin. Esimerkiksi kiinalainen Alipay-mobiilimaksupalvelu lisäsi sovellukseensa keskustelumahdollisuuden viime kesänä ja maailman suosituimpiin pikaviestimiin kuuluva WeChat on sisältänyt maksumahdollisuuden jo pitkään. Facebook palkaksi vuosi sitten PayPalin entisen toimitusjohtajan johtamaan Messengerin kehitystä ja viime kesänä Facebook kertoikin pikaviestipalvelun saavan tuen mobiilimaksamiselle. Googlekin on mahdollistanut rahan lähettämisen "liitetiedostoina" sähköpostin kautta.

Halutessaan Apple voisi toteuttaa ilman pankkejakin, mutta Quartzin mukaan silloin Applen olisi haettava itselleen viranomaislupia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Nokia C02 – hinta laskenut -20%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
100 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto Razr 2022
988 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.