Lenovolta irtisanotaan jopa 3000, puhelimet uusiksi

Matti Robinson

Lenovolta irtisanotaan jopa 3000, puhelimet uusiksi
Jopa maailman suurin PC-valmistaja Lenovo saattaa olla pienissä vaikeuksissa. Tiedot kertovat, että yhtiössä suunnitellaan peräti 3200 työpaikan vähentämistä osana matkapuhelintoiminnan yhtenäistämistä.

Käytännössä Lenovo suunnittelee panostamista Motorolaan ja vain muutamiin älypuhelinmalleihin. Lenovo on pitkään keikkunut Aasian suosituimpien puhelinvalmistajien joukossa, mutta tilanne on erityisesti viime vuosina hankaloitunut, kun erityisesti kotimaa Kiinasta on noussut uusia kilpailijoita.

Yhtiöllä ei ole vielä suurempaa hätää, sillä liikevaihto on vielä kasvanut vuodentakaisesta, mutta voitto on tippunut puoleen. Kyse onkin siis kannattavuuden parantamiseen pyrkivistä toimenpiteistä.

Irtisanomisilla vuoden loppuun mennessä kerättävät yli puolen miljardin säästöt kuitenkin käytetään Motorolan kasvattamiseen. Lenovo haluaa nostaa Motorolan profiilia maailmanlaajuisesti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -25%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1416 € Hobby Hall
1509 € Kuva-Järvinen

Alin hinta viikko sitten: 1467 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -23%

Motorola Moto G06 Power
169 € Gigantti
169 € Power

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.