Vihaiset linnut kiinnostavat edelleen – uutuuspelillä jo 20 miljoonaa latausta

Manu Pitkänen

Vihaiset linnut kiinnostavat edelleen – uutuuspelillä jo 20 miljoonaa latausta
Vaikka Angry Birds saattaa ehkä tuntua jo lakikorkeutensa saavuttaneelta tähdenlennolta, on Rovion uutuuspelin lanseeraus sujunut kuitenkin varsin mallikkaasti. Heinäkuun lopulla julkaistua Angry Birds 2 -peliä on ladattu tähän mennessä 20 miljoonaa kertaa.

Peli ylitti miljoonan latauskerran rajapyykin 12 tuntia julkaisun jälkeen ja elokuun toisena päivänä peliä oli ladattu App Storesta ja Google Playstä 10 miljoonaa kertaa.

Rovion mukaan 20 miljoonan latauskerran saavutukseen meni aikaan seitsemän päivää, kun alkuperäiseltä Angry Birds -peliltä samaan saavutukseen kului aikaa yhdeksän kuukautta.

Angry Birds 2 on noussut monissa maissa sovelluskauppojen listakärkeen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Angry Birds 2 on ilmaispelien ykkönen ja App Storen tuottavuuslistallakin peli on sijoittunut sijalle 47 (Google Playssä sijala 82)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Realme 14 Pro+ – hinta laskenut -20%

Realme 14 Pro+
446 € Hobby Hall
449 € Proshop
517 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 560 €

Motorola Moto G24 Power – hinta laskenut -17%

Motorola Moto G24 Power
147 € CDON
177 € Gigantti
179 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.