Apple kiistää: Ei suunnitelmia oman puhelinliittymän varalle

Manu Pitkänen

Apple kiistää: Ei suunnitelmia oman puhelinliittymän varalle
Apple on kiistänyt eilen liikkeelle lähteneet spekulaatiot, joiden mukaan yhtiö suunnittelisi laajentumista virtuaalioperaattoriksi. Yhtiön mukaan se ei ole keskustellut asiasta operaattoreiden kanssa, eikä sillä ole aihetta koskevia suunnitelmia.

On melko poikkeuksellista, että Apple vaivautuu kommentoimaan netissä kiertäviä huhuja. Painetta viralliselle kommentoinnille lisää kuitenkin se, että eri puolilla maailmaa toimivat matkapuhelinoperaattorit ovat Applen tärkeimpiä yhteistyökumppaneita älypuhelinmyynnissä ja virtuaalioperaattoriksi ryhtyminen koettaisiin operaattoreiden keskuudessa todennäköisesti "astumiseksi varpaiden päälle".

Pitääkseen suhteet kunnossa, Applen on käytännössä pakko kiistää tiedot.

On tietysti mahdollista, ettei Applella tosiasiassa olekaan mitään suunnitelmia tai neuvotteluita käynnissä matkapuhelinverkkojen vuokraamisen osalta. Sekään ei kuitenkaan sulje pois sitä, että Apple tutkisi tätä mahdollisuutta ja kehittäisi teknologioita tulevaisuuden varalta.



Applella on virtuaalioperaattoritoimintaan liittyvä patentti, jonka se jätti Yhdysvaltain patenttitoimistolle jo vuonna 2006 – hyvissä ajoin ennen ensimmäisen iPhonen julkaisua.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor Magic7 Pro – hinta laskenut -45%

Honor Magic7 Pro
499 € Verkkokauppa.com
1002 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 909 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -27%

Google Pixel 10 Pro XL
888 € Gigantti
899 € Elisa
959 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1222 €

Google Pixel 10 – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10
499 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 673 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.