BlackBerryn pian saapuva Android-puhelin kuvassa?

Matti Robinson

BlackBerryn pian saapuva Android-puhelin kuvassa?
BlackBerry on jo vuosia sitten vaipunut liki kokonaan unholaan taistelussa älypuhelinalustojen herruudesta. Yhtiön tulevaisuus voi kuitenkin olla Android-leirissä, ja uusi tulokas näyttää tältä.

Laite perustuu väitetysti MWC-messuilla esiteltyyn malliin, jonka erikoisuuksiin kuuluu Samsungin Galaxy S6 Edgen tapaisesti kahdelle sivulle kaareutuva näyttö sekä lähes yksinoikeudella nykyälypuhelinmarkkinoilla QWERTY-näppäimistö.

Kuva koodinimellä Venice tunnetusta laitteesta esittääkin kaarevan näytön, mutta näppäimistöä – mikäli sellainen laitteessa on – ei näy. Näppäimistö on kuitenkin aiemmin esiintynyt Weibossa julkaistussa kuvassa, josta kerroimme huhtikuussa.

Kanadalainen BlackBerry (aiemmin RIM) on luottanut omaan käyttöjärjestelmäänsä, jonka erityisominaisuuksiin on kuulunut suosittu BlackBerry Messenger (BBM). Aiemmin tänä kesänä uutistoimisto Reuters kertoi BlackBerryn siirtyvän Androidiin. Yhtiön BlackBerry 10 -käyttöjärjestelmä julkaistiin viivästyneenä tammikuussa 2013 ja se (ja sen mukana esitellyt puhelinmallit) floppasi odotetusti.



Twitterissä kuvan julkaissut Evan Blass (@evleaks) kertoo, että laite olisi saapumassa myyntiin Yhdysvalloissa AT&T:n kautta.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -38%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
182 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.