Oikeus päätti: Galaxyt eivät heikentäneet Applen brändiä

1
Manu Pitkänen

Oikeus päätti: Galaxyt eivät heikentäneet Applen brändiä
Yhdysvaltain valitustuomioistuin on muuttanut valamiehistön tekemää päätöstä Applen ja Samsungin välisessä riita-asiassa. Tuomioistuimen mukaan Samsung on loukannut iPhonen ja iPadin mallisuojia, mutta ei täysimääräisesti: Samsungin ei nähty kopioineen tuotteiden ulkoasua (trade dress) täysin.

Trade dressillä tarkoitetaan tuotteen yleisilmettä, johon sisältää tuotteen ulkonäön lisäksi esimerkiksi tuotteen paketointi. Applen näkemyksen mukaan Samsung vahingoitti sen brändiä kopioimalla iPhonea, mutta valitustuomioistuin ei nähnyt asiaa tällä tavalla.

Tuomion muutoksen seurauksena myös Samsungin korvausvelvollisuuden määrään tulee todennäköisesti muutoksia, mutta tähän ei otettu vielä kantaa. Alun perin Samsung määrättiin maksamaan 1,05 miljardia dollaria Applelle, mutta summaa tarkistettiin pariin otteeseen uudelleen. Ennen tuoreinta muutosta Samsungin vastuiksi oli laskettu 930 miljoonaa dollaria.



Korvaussummasta 382 miljoonan dollarin osuus menee uudelleen harkintaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -20%

Honor X6b (4G)
79 € Gigantti
79 € Veikon Kone
79 € Power

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.