Raportti kertoo suosituimmista Apple Watch -tilauksista

Matti Robinson

Raportti kertoo suosituimmista Apple Watch -tilauksista
Digitaaliseen kuluttamiseen erikoistuva tutkimusyhtiö Slice Intelligence on julkaissut ensimmäisiä tietoja Apple Watch -ennakkotilauksista. Yhtiön mukaan Cupertinon jätin ensimmäistä älykelloa tilattiin Yhdysvalloissa yli miljoona kappaletta keskihinnan ollessa noin 500 dollaria.

Noin 9000 online-asiakkaaseen perustuva raportti kertoo, että kuluttajat ostivat keskimäärin 1,3 kelloa, joista valtaosa oli edullisinta Sport-mallia. Apple Watch Sport -mallin ostaneet, joita oli koko joukosta 62 prosenttia, kuluttivat kelloon 382,83 dollaria (n. 362 euroa) ja ruostumattomasta teräksestä valmistetun Apple Watchin ostajat 707,04 (n. 671 euroa).

Peräti 71 prosenttia kaikista kelloista oli suurempaa 42 millimetrin mallia ja pienempi 38 millimetrin malli oli suositumpi Sport-mallissa kuin tavallisessa Apple Watchissa. Hihnoista ylivoimaisesti suosituin oli musta Sport Band -hihna, joka oli molemmissa malleissa suosituin.

Slice kertoi myös, että uutta Macbookia myytiin noin 48 000 kappaletta. Näistä asiakkaista peräti 43 prosenttia osti myös Apple Watchin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
827 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor 400 Pro – hinta laskenut -22%

Honor 400 Pro
626 € Hobby Hall
749 € Proshop
799 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.