Intel esitteli Curien – valmis paketti puettaviin laitteisiin

Manu Pitkänen

Intel esitteli Curien – valmis paketti puettaviin laitteisiin
Intel on viimeisen vuoden aikana tehnyt selväksi, ettei se aio myöhästyä puettavien laitteiden aallosta samalla tavalla kuin se jäi laiturille mobiililaitteiden tapauksessa. Osana pyrkimystä päästä puettavien laitteiden sisään, Intel esitteli CES-messuilla Curie-nimisen piirin.

Curie on käytännössä laitevalmistajille tarkoitettu valmis ratkaisu, jonka pohjalta voidaan rakentaa vaikkapa askelmittareita. Suunnilleen napin kokoisessa Curiessa on Intelin Quark SE -piiri, liikkeen seuraamiseen tarkoitetut komponentit (gyroskooppi ja kiihtyvyysanturi), Bluetooth LE langattomia yhteyksiä varten sekä latauspiirit. Curiessa käytetään avoimeen lähdekoodiin perustuvaa Viper-ohjelmistoa, jolla antureiden tuottamaa dataa tulkitaan.

Intelin näkemyksen mukaan tekniikka alkaa olla valmis käytettäväksi puettavissa laitteissa. Ainoa hidaste laitteiden kehityksessä on enää akku, mutta Intelin uusien laitteiden johtaja Mike Bell uskoo akkukestoon liittyvät ongelmat olevan ratkaistavissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -43%

Motorola razr 50 Ultra
684 € CDON
1199 € Verkkokauppa.com
1199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Google Pixel 9 Pro Fold – hinta laskenut -34%

Google Pixel 9 Pro Fold
1179 € CDON
1789 € Elisa
1989 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1789 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -24%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
299 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 392 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -21%

Samsung Galaxy XCover 7 Pro
471 € CDON
549 € Proshop
599 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.