IM5 on kameroistaan tunnetun Kodakin historian ensimmäinen älypuhelin

Sami Koivunen

IM5 on kameroistaan tunnetun Kodakin historian ensimmäinen älypuhelin
Kodak on esitellyt käynnissä olevilla CES-messuilla ensimmäisen älypuhelimensa yhteistyössä brittiläisen Bullitt Groupin kanssa.

Vuonna 2012 konkurssin partaalla käynyt Kodak kertoi jo kaksi viikkoa sitten yhdistäneensä voimat Bullit Groupin kanssa. Bullit Group tunnetaan järeistä teollisuuskäyttöön suunnatuista CAT-älypuhelimista.

Kodak IM5:ssä on panostettu erityisesti helppokäyttöisyyteen. Lisäksi valokuvauksesta, kuvien tallentamisesta, kuvien jakamisesta ja tulostamisesta on tehty yhtiön mukaan mahdollisimman helppoa, nopeaa ja yksinkertaista.

Puhelimen ominaisuuksiin lukeutuu viiden tuuman Full HD -näyttö, 1.7 GHz:n kahdeksanytiminen MediaTek MT6592-järjestelmäpiiri, yksi gigatavu RAM-muistia, kahdeksan gigatavua tallennustilaa, microSD-korttipaikka, 13 megapikselin takakamera ja 5 megapikselin etukamera. Käyttöjärjestelmänä on Android 4.4 KitKat ja Kodak on luvannut päivittää sen 5.0 Lollipopiin tämän vuoden aikana. Ominaisuuksiltaan IM5 sijoittuu älypuhelinten alempaan keskiluokkaan.



Puhelimen hinnaksi kerrotaan Euroopassa 229 euroa ja toimitukset alkavat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 600 Pro – hinta laskenut -27%

Honor 600 Pro
799 € Verkkokauppa.com
799 € Gigantti
799 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Apple iPhone 16 Pro Max – hinta laskenut -25%

Apple iPhone 16 Pro Max
1099 € DNA
1416 € Hobby Hall
1509 € Kuva-Järvinen

Alin hinta viikko sitten: 1467 €

Honor 600 Lite (5G) – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A16 (4G)
99 € Gigantti
99 € Power
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.