Peliyhtiö Seriously kehittää jatko-osaa Best Fiendsille

Manu Pitkänen

Peliyhtiö Seriously kehittää jatko-osaa Best Fiendsille
Hittipeli Best Fiendsin tänä syksynä iOS-laitteille julkaissut suomalainen peliyhtiö Seriously kertoo saaneensa viisi miljoonaa dollaria lisärahoitusta nykyisiltä sijoittajilta. Viime vuonna perustettu yhtiö on kerännyt tähän mennessä sijoittajilta 10 miljoonaa euroa, mutta lisää on luvassa, sillä yhtiö aikoo järjestää vuodenvaihteen tienoilla Series A -rahoituskierroksen.

Best Fiends -peliä ladattiin sen julkaisuviikolla yli miljoona kertaa ja se valittiin lokakuussa App Storen parhaimmistoon. Uusien sijoitusten turvin Seriouslyn on tarkoitus kehittää jatko-osa ensimmäiselle pelilleen. Trilogiaksi suunnitellun pelisarjan toinen osa julkaistaan nykyisten suunnitelmien mukaan ensi vuonna, mutta vielä ei kerrottu mille alustoille se aiotaan julkaista (ts. tuodaanko peli Androidille).

Seriouslyn Best Fiends -pelin ydin on yhdistä kolme -tyyppiset pelit, joita voi ratkoa erilaisten ötökkähahmojen avulla. Hahmovalinnoista riippuu kuinka hyvin annettu tehtävä ratkeaa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 17 Air – hinta laskenut -44%

Apple iPhone 17 Air
834 € Hobby Hall
998 € Power
999 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 1499 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Verkkokauppa.com
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X5c Plus – hinta laskenut -20%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.