Google raivostui Samsungille: Riita Tizenista ja Androidista aluillaan

Manu Pitkänen

Google raivostui Samsungille: Riita Tizenista ja Androidista aluillaan
Googlesta ja Samsungista on tullut muutamassa vuodessa lähes yhtä erottamaton pari kuin mitä Intel ja Microsoft olivat aikoinaan. Voimakkaissa riippuvuussuhteissa syntyy väistämättä ristiriitoja, näin on käynyt Googlen ja Samsungin tapauksessakin.

The Informationin tietojen mukaan Google pitää Samsungin kehittämää Tizen-käyttöjärjestelmää vakavana uhkana sen omalle Android Wear -alustalle. Yhtiöiden johtajien, Jay Y. Lee ja Larry Pagen, kerrotaan käyneen taannoin tiukkasävyisiä keskusteluja älykellojen tilanteessa. Google ei tunnu tykkäävän ajatuksesta, ettei Samsung suostu taipumaan mukisematta sen tarjoamiin alustoihin, vaan kehittää niiden rinnalle kilpailevia järjestelmiä.

Tizen ei ole ollut varsinaisesti mikään jymymenestys missään laitekategoriassa. Puettava teknologian kehitys on alkuvaiheessa ja Google halunnee varmistaa mahdollisimman varhain, ettei Androidille pääse syntymään uusia haastajia. Samsungin tuotevalikoimasta löytyy yksi Android Wear -pohjainen älykello (Gear Live), mutta teknisesti se on käytännössä klooni aiemmin esitellystä Tizen-pohjaisesta Gear 2:sta.



Tämän vuoden alussa Samsung ja Google ottivat jo yhteen korealaisyhtiön tablettien Magazine-käyttöliittymän vuoksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.