Tutkimus kertoo menestyskaavan: Tällaisilla sovelluksilla tahkotaan rahaa Android-ympäristössä

Manu Pitkänen

Tutkimus kertoo menestyskaavan: Tällaisilla sovelluksilla tahkotaan rahaa Android-ympäristössä
App Annie -sovellusanalytiikkapalvelu on julkaissut Google Playtä koskevan tutkimuksen, jossa kuvaillaan sovelluskaupan kehitystä eri kanteilta viimeisen vuoden aikana. Tutkimuksen mukaan vuosi sitten miljoonan sovelluksen rajan ylittäneessä Google Playssä on tarjolla nykyään noin 1,5 miljoonaa "äppiä".

Sovellusten määrän kasvun lisäksi kauppapaikan kautta liikkuva rahamäärä on kasvanut hurjasti. Kasvua on tullut tällä mittarilla 140 prosenttia, eli liikevaihto on kasvanut nopeammin kuin latausmäärät. App Annien tutkimusten mukaan Google Playn liikevaihto syntyy lähes täysin freemium-sovelluksista. Vain kaksi prosenttia liikevaihdosta tulee maksullisista sovelluksista tai muuta kautta.

Lähes kaikki (90 %, vuosi sitten 80 %) Google Playn synnyttämä liikevaihto oli peräisin mobiilipeleistä. Jos Android-sovelluksilla haluaa tehdä rahaa, kannattaa siis luoda freemium-pelejä.

Ilmaisten ja freemium-sovellusten latausmäärät jakaantuvat Google Playssä melko tarkkaan puoliksi. Maksullisten sovellusten osuus latauksista on erittäin pieni.



Eniten Google Playstä sovelluksia ja pelejä lataavat yhdysvaltalaiset, brasilialaiset, venäläiset, eteläkorealaiset ja intialaiset. Suurin liikevaihdon synnyttäjä on kuitenkin pelikansana tunnettu Japani, joka sijoittui latausmäärälistauksessa kymmenennelle sijalle. Seuraavilla sijoilla ovat Yhdysvallat, Etelä-Korea, Saksa ja Britannia.

Googlen I/O-kehittäjätapahtuma starttaa tällä viikolla, joten tarjolle on tulossa virallistakin dataa sovelluskaupan tilasta.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 10 – hinta laskenut -41%

Google Pixel 10
424 € Gigantti
699 € Proshop
716 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Google Pixel 10 Pro Fold
1312 € Gigantti
1899 € Verkkokauppa.com
1899 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1740 €

Honor Magic V6 – hinta laskenut -22%

Honor Magic V6
1499 € Elisa
1499 € DNA
1854 € Linné Elektronik

Alin hinta viikko sitten: 1924 €

Google Pixel 10 Pro – hinta laskenut -19%

Google Pixel 10 Pro
649 € Gigantti
649 € Power
649 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 805 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.