Sony ei aio hyödyntää Googlen Android Wearia älykelloissaan

Juha Tuppi

Sony ei aio hyödyntää Googlen Android Wearia älykelloissaan
Tuoreimpien tietojen mukaan Sony ei aio vaihtaa älykelloissaan käyttämäänsä Android-pohjaista SmartWatch-alustaa Googlen vastajulkistettuun Android Weariin.

Sonyn Yhdysvaltojen mobiiliosaston johtaja Ravi Nookala perusteli yhtiön päätöstä Cnetille sillä, että Sony on käyttänyt SmartWatch-alustan kehitykseen niin paljon aikaa ja resursseja, ettei heidän kannata lähteä kokeilemaan uutta käyttöjärjestelmää laitteissaan. Sen sijaan yhtiö jatkaa oman alustansa eteenpäin viemistä tämänhetkisten yhteistyökumppaniensa kanssa.

Googlen Android Wearista ei tällä hetkellä tiedetä kovinkaan paljoa: toistaiseksi julkistetut kuvamateriaalit demonstroivat lähinnä ilmoitusten välittämistä alustaa hyödyntäviin laitteisiin. Tämän pohjalta voi olla mahdollista, että Sonyn käyttöjärjestelmä voisi tarjota kehittäjille enemmän vapauksia laitteen toiminnallisuuden kannalta.



Googlen Android Wear -hankkeen yhteistyökumppaneiksi on kerrottu Asus, HTC, Samsung, Broadcom, Imagination, Intel, Mediatek, Qualcomm, LG ja Motorola, joista kaksi viimeksimainittua ovat jo ilmoittaneet kehittävänsä Android Weariin perustuvia älykelloja. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten Samsungin Tizen-käyttöjärjestelmälle käy jatkossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Poco X6 Pro – hinta laskenut -23%

Xiaomi Poco X6 Pro
359 € CDON
415 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 468 €

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Nokia C02 – hinta laskenut -20%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
103 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.