BitTorrent Sync ladattavissa nyt myös iOS-versiona

Teemu Laitila

BitTorrent Sync ladattavissa nyt myös iOS-versiona
BitTorrentin kehittämä, pilvipalveluiden kilpailijaksi tarkoitettu Sync on nyt saatavilla myös iOS-laitteille. Edelleen beta-vaiheessa oleva Sync julkaistiin pc-koneille ja Androidille jo heinäkuun puolivälissä.

Syncin avulla on mahdollista siirtää tiedostoja laitteelta toiselle ja pitää jaettavaksi asetettujen kansioiden sisällöt ajan tasalla. Se siis tarjoaa samankaltaisen ratkaisun kuin pilvipalvelut, mutta data siirretään suoraan laitteelta toiselle ilman kolmannen osapuolen väliintuloa. Sovellus ei aseta siirrettäville tiedostoille rajoituksia esimerkiksi koon suhteen ja lähiverkossa tiedostot siirtyvät kulloisenkin verkon maksiminopeudella.

TechCrunchin mukaan BitTorrent Sync on kerännyt nopeasti suosiota ja sivustolle puhunut yhtiön edustaja kertoo käyttäjien siirtäneen jo yhteensä 14 petatavua laitteiden välillä huhtikuun alpha-julkaisun jälkeen.



Ilmaisen sovelluksen voi ladata Applen sovelluskaupasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -46%

Motorola Moto G15
58 € CDON
99 € Gigantti
99 € Power

Alin hinta viikko sitten: 105 €

Samsung Galaxy Z Fold7 – hinta laskenut -26%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco M7 Pro 5G
175 € Hobby Hall
246 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
183 € CDON
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.