Epätodennäköiset liittolaiset: Apple ja Google tekivät yhteistarjouksen Kodakin patenteista

Teemu Laitila

Epätodennäköiset liittolaiset: Apple ja Google tekivät yhteistarjouksen Kodakin patenteista
Apple ja Google saattavat olla toistensa pahimpia kilpailijoita, mutta yhtiöt ovat tehneet yhteisen yli 500 miljoonan dollarin eli runsaan 380 miljoonan euron tarjouksen valokuvamateriaaleja tuottaneen Kodakin patenteista. Kodak hakeutui alkuvuodesta velkasaneeraukseen ja myy nyt kuvien tallentamiseen, muokkaamiseen ja jakamiseen liittyviä patenttejaan.

Vaikka Applen ja Googlen yhteinen tarjous vaikuttaa erikoiselta, patenttien tapauksessa kilpailijoiden yhteistarjouksessa on järkeä. Liittoutumalla vältetään huutokaupan hinnan nouseminen liian korkealle ja samalla estetään tulevat patenttiriidat.

Wall Street Journalin aiempien tietojen mukaan molemmat yhtiöt tekivät jo aiemmin omien ryhmittymiensä kanssa tarjoukset Kodakin patenteista. Apple tavoitteli patentteja vielä kesällä yhdessä Microsoftin ja Intellectual Ventures -yhtiön kanssa ja Googlen johtamaan ryhmittymään kuului aasialaisia Android-valmistajia.



Talouslehti Bloombergin haastatteleman analyytikon mukaan Applen ja Googlen yhteistyön taustalla on viimevuotinen tapaus, jossa molemmat yhtiöt kumppaneineen tavoittelivat Nortelin konkurssipesän tietoliikennetekniikkaan liittyviä patentteja. Apple, EMC, Ericsson, Microsoft, RIM ja Sony päätyivät maksamaan Nortelin patenteista yhteensä 4,5 miljardia dollaria kun Googlen ja Intelin tarjoukset alkoivat 900 miljoonasta dollarista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A60 – hinta laskenut -31%

Oppo A60
149 € Verkkokauppa.com
217 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 216 €

Motorola Edge 60 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 60
279 € DNA
333 € Multitronic
379 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 373 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -24%

Google Pixel 9 Pro
699 € DNA
894 € CDON
1012 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 915 €

Honor 400 – hinta laskenut -17%

Honor 400
395 € Proshop
416 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.