Android saavutti tänään merkittävän rajapyykin

Matti Robinson

Android saavutti tänään merkittävän rajapyykin
Google on tänään kertonut uusimmat tiedot Android-laitteiden aktivointimääristä. Yhtiön tuotekehitysjohtaja Hugo Barra kertoi Google+:ssa "Androidin suuresta päivästä".

Päivä ehkä ei ole yhtä suuri Googlelle kuin se tulee olemaan Applelle, mutta rajapyykki on toki merkittävä. Android-laitteiden aktivoinnit ylittivät tänään puoli miljardia kappaletta.

500 miljoonan laitteen aktivointiin kesti noin kolme ja puoli vuotta, mutta tahti on tietysti kiihtynyt viime aikoina. Barran mukaan Android-laitteita aktivoidaan yli 1,3 miljoonan päivätahdilla. Mikäli sama tahti jatkuu, tai tahti kiihtyy, niin aktivointien määrä ylittää miljardin ensi vuonna.

Noin vuosi sitten tahti oli 500 000 aktivoitua laitetta kuukaudessa. Viime vuoden marraskuussa Android-laitteita oli aktivoitu 200 miljoonaa.



Barra esitteli samalla Googlen etupihalta löytyvän uuden Jelly Bean -patsaan. Jelly Bean tosin löytyy vain ehkä noin viidestä miljoonasta Android-laitteesta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.