Motorolan kännykät ja Lenovon läppärit myyntikieltoon Saksassa

Petteri Pyyny

Patenttidraamaa: Motorolan kännyköiden ja Lenovon läppäreiden myynti kiellettiin Saksassa
Saksa on Euroopan Unionin suurin talous ja samalla myös kriittisen tärkeä markkina-alue useimmille teknologiavalmistajille. Siksi maasta on kehkeytynyt myös viime vuosina varsin repivien patenttikiistojen näyttämö.

Saksassa käydyn patenttitaistelun seurauksena mm. OnePlussan puhelimet olivat maassa myyntikiellossa, kunnes OnePlussan emoyhtiö Oppo ja kotimainen Nokia sopivat patenttiriitansa alkuvuodesta 2024.

Mutta nyt on tipahtanut vieläkin isompi pommi, kun amerikkalainen interDigital on onnistuneesti hakenut myyntikieltoa kiinalaista Lenovoa vastaan.

Saksalainen tuomioistuin määräsi viime viikolla täyteen myyntikieltoon kaikki Motorolan kännykät ja Lenovon kannettavat tietokoneet, joista löytyy 2G, 3G, 4G tai 5G -mobiiliyhteyksien tuki - eli käytännössä kaikki kännykät ja iso osa läppäreistä. Motorola on kiinalaisen Lenovon tytäryhtiö, jonka Lenovo osti itselleen Googlelta vuonna 2014.



Riidan keskiössä ovat Lenovon tuotteissaan käyttämät WWAN-moduulit, joissa käytetään syytteen mukaan interDigitalin patentteja - ilman lisenssisopimusta.

Päätöksen myötä Saksaan ei saa viedä lainkaan uusia Motorolan ja Lenovon tuotteita jälleenmyyjien varastoon. Jälleenmyyjät saavat myydä vielä varastossaan olevat tuotteet pois, mutta uusia ei voi tilata.

Aiheesta uutisoi mm. Wiwo.de (saksaksi).


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -47%

Motorola Moto G06
69 € Gigantti
69 € Veikon Kone
69 € Power

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto E14 – hinta laskenut -39%

Motorola Moto E14
59 € Telia
97 € Gigantti
104 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 97 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € DNA
249 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Google Pixel 10 Pro Fold – hinta laskenut -25%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.