Androidin epävirallisten ohjelmien asentaminen helpottuu

Petteri Pyyny

Androidiin iso muutos, Googlelle takaisku oikeudessa - Ohjelmien asentaminen Play-kaupan ulkopuolelta helpottuu
Google sovitteli sitä vastaan Yhdysvalloissa nostetun joukkokanteen syyskuussa, jossa siä syytettiin Androidin sovellusmarkkinan vääristämisestä ja määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Tänään yhtiö kertoi sovun ehdoista. Ensinnäkin se maksaa yhteensä 700 miljoonaa dollaria korvauksia joukkokanteeseen osallistuneille tahoille ja viranomaisille. Summasta, joka vastaa noin 637 miljoonaa euroa, menee 90 prosenttia joukkokanteeseen osallistuneille kuluttajille ja loput 10 prosenttia korvaussummasta siirtyy Yhdyvaltain osavaltioille.

Tavallisen Android-käyttäjän näkökulmasta isompi merkitys on kuitenkin se, että Google aikoo sovun seurauksena yksinkertaistaa niin kutsuttua sideloadingia Androidille. Kysymyksessä on siis yksinkertaisesti mekanismi, jolla Android-puhelimeen asennetaan sovelluksia Googlen oman Play-kaupan ulkopuolelta.

Olemme oppaassamme ohjeistaneet miten Androidiin voi asentaa Play-kaupan ulkopuolisesta lähteestä sovelluksia, mutta kuten oppaastakin selviää, on prosessi hieman monimutkainen.



Nyt sitä siis yksinkertaistetaan.

Tarkalleen ottaen prosessi yksinkertaistuu siten, että "ulkopuolisesta lähteestä" eli sovelluskaupan ulkopuolelta sovellusta asennettaessa

Ohessa kuva siitä, mitä muuttuu, vasemmalla vanha kysely, oikealla uusi:



Eli aiemmin käyttäjää peloteltiin enemmän ja ulkopuolisesta lähteestä lataaminen vaati asetuksiin siirtymistä, joka aiheutti pientä edestakaisin pomppimista eri näkymissä. Jatkossa esiin aukeaa vain yksi kysymys, jossa asetuksen voi asettaa pysyväksi.

Google myös sitoutuu pitämään uusitun asennusprosessin vähintään yhtä yksinkertaisena viiden vuoden ajan siitä, kun uusittu asennusprosessi tuodaan käyttöön.

Tarkkaa aikaa sille, milloin uudistus tulee Androidille, ei ole vielä kerrottu.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola razr 50 Ultra – hinta laskenut -20%

Motorola razr 50 Ultra
599 € DNA
765 € CDON
787 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 752 €

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G) – hinta laskenut -19%

Xiaomi Redmi Note 13 Pro (4G)
257 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 316 €

Honor 200 – hinta laskenut -17%

Honor 200
249 € Power
249 € DNA
299 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Apple iPhone 15 Pro Max – hinta laskenut -16%

Apple iPhone 15 Pro Max
1079 € iPhonetalo
1303 € CDON
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1286 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.