Android 11 on edelleen käytetyin Android-versio - 15 prosenttia laitteista käyttää Android 13 -versiota

Janne Yli-Korhonen

Android 11 on edelleen käytetyin Android-versio - 15 prosenttia laitteista käyttää Android 13 -versiota
Google julkaisee epäsäännöllisesti Android -käyttöjärjestelmän eri versioita koskevat käyttötiedot Android Studio-ohjelmointiympäristöön.

Viimeksi Google päivitti tiedot tämän vuoden tammikuussa ja nyt Google on päivittänyt tiedot toukokuun lopulle, kertoo Androidia tutkiva Mishaal Rahman Twitterissä.

Tällä hetkellä uusin julkinen Android-versio on Android 13, joka julkaistiin elokuussa 2022.

Tämän vuoden tammikuussa 5,2 prosenttia laitteista käytti Android 13 -versiota, mutta nyt versiota käyttää 15 prosenttia laitteista.

Android 11 on edelleen yleisin Android-versio 23,1 prosentin osuudella. Sen osuus on tullut hieman alaspäin tammikuusta, sillä tuolloin osuus oli 24,4 prosenttia.

Toiseksi yleisin versio on Android 10 (17,8%, tammikuussa 19,5%) ja kolmanneksi yleisin on Android 12 (16,3%, tammikuussa 18,9%). Android 13 on nyt siis neljänneksi yleisin versio.



Vanhemmat versiot ovat myös edelleen käytettyjä. Android 9:n osuus on 11,9 prosenttia ja Android 8.1:n 6,1 prosenttia.

Google on jo esitellyt Android 14 -versiota, mutta se on tällä hetkellä beetavaiheessa, joten se ei vielä näy tiedoissa. Android 14 julkaistaan lopullisesti loppukesästä tai syksyllä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus Open – hinta laskenut -29%

OnePlus Open
849 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1199 €

Sony Xperia 10 VI – hinta laskenut -25%

Sony Xperia 10 VI
299 € Gigantti
299 € Power
299 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Moto G84 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G84
149 € Verkkokauppa.com
199 € Hobby Hall
212 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Nokia G22 – hinta laskenut -21%

Nokia G22
99 € Elisa
121 € Proshop
129 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.