Yhdysvallat kieltämässä myös 4G-teknologian myynnin Huaweille

Petteri Pyyny

Lopullinen kuolinisku Huaweille? Yhdysvallat kieltämässä myös 4G-piirien viennin
Hetken aikaa maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana ollut Huawei sai täydellisen tyrmäyksen vuonna 2019, kun Yhdysvallat asetti yhtiön pakotelistalleen. Taustalla olivat Huawein tiiviit yhteydet Kiinan valtiojohtoon ja maan tiedusteluun.

Lopullinen pommi tipahti toukokuussa 2019, kun Google lopetti Android-yhteistyön Huawein kanssa. Kaikki tuon jälkeen valmistetut Huawein kännykät ovat olleet ilman Googlen palveluja ja ilman pääsyä Google Play -kauppaan.

Sekään ei kuitenkaan riittänyt, vaan Yhdysvallat asetti myös amerikkalaisyhtiöille tiukat rajat sille, millaista teknologiaa ne saavat toimittaa Huawein käyttöön. Kiellettyjen tuotteiden listalla ovat olleet mm. 5G-piirit.

Huawei onkin julkaissut kotimaassaan Kiinassa käytännössä pelkkiä 4G-verkkoa käyttäviä kännyköitä viime vuodet, mutta on silti onnistunut pysyttelemään hengissä matkapuhelinmarkkinoilla. Toki ainoastaan Kiinan sisäisillä markkinoilla, mutta hengissä kuitenkin.



Uutislähteiden mukaan Yhdysvallat on vuosien jälkeen tiukentamassa vientikieltoaan Huaweille. Suunnitelmien mukaan amerikkalaisyhtiöt eivät saisi enää toimittaa Huaweille myöskään 4G-teknologiaa käyttäviä piirejä. Myös WiFi 6 ja WiFi 7 -teknologioita käyttävät järjestelmäpiirit olisivat kiellettyjen vientiartikkeleiden listalla.

Jos suunnitelmat toteutuvat, Huawein matkapuhelinliiketoiminnalta todennäköisesti tipahtaa loppukin pohja. Matkapuhelimissa käytetyt piirit ja niiden teknologia ovat länsimaisissa käsissä ja niitä suojaavat myös patentit. Kiina valtiona noudattaa kansainvälisiä patentteja ja immateriaalioikeuksia koskevia sopimuksia - myös maan omilla yrityksillä on valtava määrä patentteja eri toimialoilta.

Huawei pelasti osan vanhasta kännykkäliiketoiminnastaan myymällä vanhan alibrändinsä Honorin. Honor onkin tehnyt paluuta myös Suomen markkinoille viime vuosien aikana ja arvostelimme viime kesänä Honorin tuoreimman Euroopassa saatavilla olevan lippulaivamallin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -42%

Motorola Lenovo ThinkPhone
583 € CDON
660 € Proshop
999 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 999 €

Realme C30 – hinta laskenut -22%

Realme C30
78 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 98 €

Sony Xperia 1 V – hinta laskenut -18%

Sony Xperia 1 V
999 € Verkkokauppa.com
999 € Gigantti
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1216 €

Xiaomi Redmi Note 12S – hinta laskenut -15%

Xiaomi Redmi Note 12S
187 € CDON
192 € Proshop
219 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.