Huawein uusi huippupuhelin esitellään syyskuun alussa

Matti Robinson

Huawein uusi huippupuhelin esitellään syyskuun alussa
Huawein tämän vuoden uudet laitteet eivät ole aina olleet aivan parhaimmillaan, mutta tulevan Mate 50 -sarjan huippupuhelimet saattavat olla toista maata.

Nyt kiinalaisvalmistaja on vahvistanut, että Mate 50 -laitteet esitellään syyskuussa. Kiinalaiseen somepalvelu Weiboon julkaistu päivitys kertoo, että Mate 50 -puhelimet saavat ensi-iltansa syyskuun 6. päivä.

Julkaisu ei paljasta juuri laitteista, eikä puhelimia näy edes julkaisun oheen lisätystä kuvasta. Voi kuitenkin olla, että vuorten yllä oleva kaari on kenties puhelimen kameran ympärys, joka viittaisi erityisesti kameratoimintoihin panostamiseen.

Huhut ovat aiemmin kertoneet, että Huawein Mate 50 -mallisarja tulee pitämään sisällään useampia laitteita. Näitä voivat olla esimerkiksi perusmalli Huawei Mate 50, huippuversio Mate 50 Pro sekä edullinen Huawei Mate 50E. Lisäksi huhuissa on puhuttu myös Porche Designin kanssa yhteistyössä tehdystä versiosta. Huawei on aiemminkin tehnyt Porche-versioita puhelimistaan.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -42%

Motorola Lenovo ThinkPhone
583 € CDON
660 € Proshop
999 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 999 €

Realme C30 – hinta laskenut -22%

Realme C30
78 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 98 €

Sony Xperia 1 V – hinta laskenut -18%

Sony Xperia 1 V
999 € Verkkokauppa.com
999 € Gigantti
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1216 €

Xiaomi Redmi Note 12S – hinta laskenut -15%

Xiaomi Redmi Note 12S
187 € CDON
192 € Proshop
219 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 219 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.