Samsung lupaa A33, A53 ja A73 -malleille päivitykset Android 16 saakka

Petteri Pyyny

Samsungilta jättiyllätys: uutuuksille käsittämätön, Android 16 saakka ulottuva päivityslupaus
Samsung odotetusti julkisti tänään kolme uutukaista suosittuun A-sarjaansa. Puhelimet asettuvat tiukasti keskihintaisten ja hieman sitä kalliimpien kännyköiden tiukasti kilpailtuun kohderyhmään. Mutta yhtiöllä on yksi valtti hihassaan.

Samsung on viimeisen reilun vuoden aikana laajentanut jatkuvasti lupaustaan Android-päivitysten osalta - ja trendi jatkuu.

Nyt julkistettujen Samsung Galaxy A33, Samsung Galaxy A53 ja Samsung Galaxy A73 osalta yhtiö päätti kertaheitolla tarjota uutuuksille saman päivityslupauksen kuin aivan kalleimmille malleilleenkin.

Kaikki kolme uutuuspuhelinta tulevat siis saamaan neljä Android-päivitystä sekä viiden vuoden tietoturvapäivitykset. Koska kolmikko julkaistiin Android 12 -käyttöjärjestelmällä, tarkoittaa lupaus sitä, että puhelimille tullaan julkaisemaan Android 13, Android 14, Android 15 ja Android 16 -päivitykset.



Temppu on hurja, sillä edes Google ei takaa hyvinkin rajatulle Pixel-valikoimalleen vastaavaa päivityslupausta. Ja Samsungin uutuuksien edullisin A33 maksaa ainoastaan 369 euroa.

Muilla valmistajilla alkaa olemaan todella kiire Samsungin kirimiseksi tällä saralla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

OnePlus Nord CE4 – hinta laskenut -38%

OnePlus Nord CE4
229 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 368 €

OnePlus Nord CE 3 Lite – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE 3 Lite
99 € Gigantti
99 € DNA
179 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 139 €

Samsung Galaxy S24 Ultra – hinta laskenut -27%

Samsung Galaxy S24 Ultra
798 € Power
799 € Gigantti
799 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.