Raportti: Tulevan iPhonen megapikselit kasvavat moninkertaisiksi

Matti Robinson

Raportti: Tulevan iPhonen megapikselit kasvavat moninkertaisiksi
Apple ja Google olivat pitkään käytännössä ainoat älypuhelinvalmistajat, jotka eivät uskoneet vuosittain kasvaviin megapikselimääriin kameroissaan. Samalla kun kiinalaisvalmistajat ja jopa Samsung kasvattivat kameroiden pikselimääriä, niin Apple ja Google luottivat laadukkaisiin sensoreihin ja softaosaamiseen.

Google on sittemmin alkanut kasvattaa sensorien tarkkuutta, kun esitteli viime syksynä 50 megapikselin kameralla varustetun Pixel 6 -puhelimen. Nyt tiedot kertovat, että Applekin on – kenties Googlen inspiroimana – hyppäämässä samaan kelkkaan.

TrendForcen raportin mukaan Apple on päättänyt, että tulevan iPhone 14 Pro:n tulevan pääkameran megapikselimäärä nousee 48 asti. Apple on sisukkaasti pysynyt 12 megapikselissä aina 2015 syksyllä esitetystä iPhone 6s:stä asti.

Voimmekin jo sielun silmin nähdä ja kuulla Applen esittelytilaisuudessa johtajien mantran "nyt 4 kertaa tarkempi kamera", vaikka tietysti otetun kuvan tarkkuus ei ole suoraan verrannollinen sensorin tarkkuuteen. Ovathan kyseiset yhtiöt luottaneet juuri tähän aiemminkin.



Miksi sitten Apple on muuttamassa ääntä kellossa? No, kehitys kehittyy, ja niin tekevät myös kamerasensorit. Laatu on parantunut olennaisesti tarkemmissa kennoissa, jonka lisäksi kuluttajat kenties odottavat jo 8K-videokuvausta, joka vaatii yli 33 miljoonaa pikseliä.

Nähtäväksi jää esitteleekö Apple pixel binning -teknologiaa myös uutuutena, vaikka sitä on käytetty jo kymmenen vuotta sitten esitellyssä Nokia 808 PureView -puhelimessa.

TrendForcen raporttia ennen, jo viime vuoden lopulla, Apple-analyytikko Ming-Chi Kuo arvioi, että Apple tuo iPhonen seuraavassa iteraatiossa 48 megapikselin kameran. Lisäksi Kuon mukaan Applen saattaa julkaista periskoopilla toimivan zoom-kameran, joita on nähty mm. Samsungin ja Huawein huippupuhelimissa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.