S-Pankin korteille kehitteillä tuki Apple Pay- ja Google Pay -maksutavoille

1
Janne Yli-Korhonen

S-Pankin korteille kehitteillä tuki Apple Pay- ja Google Pay -maksutavoille
Yli 3 miljoonan asiakkaan S-Pankki kehittää parhaillaan tukea Apple Pay- ja Google Pay-maksutavoille.

Päivitys 14.2.2023: S-Pankki tukee nyt Google Payta.

S-Pankki on ollut pitkään tuen lisäämistä vastaan, vaikka tuki on yleistynyt muiden pankkien korteilla. Viime vuoden syyskuussa kysyin S-Pankilta, onko heillä suunnitelmissa lisätä tukea Apple Paylle tai Google Paylle.

Vastaus oli seuraavanlainen:

"Meillä ei ole kerrottavaa Apple Payn tai Google Payn suhteen. Seuraamme tiiviisti mobiilimaksamisen eri ratkaisujen kehitystä ja käytön aktiivisuutta Suomessa ja tiedotamme mahdollisista muutoksista palveluissamme aina hyvissä ajoin. Tällä hetkellä mobiilimaksaminen ja Bonuksen kerryttäminen S-ryhmän kaupoissa hoituu MobilePayn avulla", kertoi S-Pankin viestintäpäällikkö Kaisa Pennanen syyskuussa 2021.



Tämän vuoden aikana S-Pankki on kuitenkin viimeinkin aloittanut työt mobiilimaksamisen mahdollistamiseksi S-Pankin kortilla MobilePayn lisäksi muissakin sovelluksissa.




Pankin mukaan tuki Apple Paylle ja Google Paylle lisätään asiakkaiden toiveesta.

Tarkkaa aikataulua tuen saapumisesta ei ole annettu. S-Pankin Twitter-tilillä tuen saapumisesta on vihjailtu jo ainakin maaliskuusta lähtien. Heinäkuussa S-Pankin Twitter-tililtä twiitattiin asiakkaalle, että "sovellus on vielä tällä hetkellä testausvaiheessa. Toivottavasti saamme sen piakkoin käyttöön".

Tiedustelin aikataulua S-Pankilta, mutta toistaiseksi vastausta ei ole asian suhteen kuulunut.

S-Pankin tavoitteena on myös mahdollistaa Bonuksen kerääminen uusilla maksutavoilla.

Apple Pay- ja Google Pay-maksutavat hyödyntävät maksamisessa maksupäätteiden lähimaksuominaisuutta. Apple Paylla lähimaksuja voi tehdä iPhonella ja Apple Watchilla. Google Paylla lähimaksuja voi tehdä Android-laitteella ja Wear OS -älykellolla. Google Pay kuuluu nykyään osaksi Google Wallet -sovellusta.

S-Pankin asiakkaat voivat tällä hetkellä hyödyntää mobiilimaksamiseen MobilePayta, jolla voi maksaa mm. S-ryhmän ruokakaupoissa sekä K-ryhmän ruokakaupoissa. Lisäksi MobilePayn avulla voi kerryttää Bonusta S-ryhmän kaupoissa.

Päivitetty 4.8.2022. Alkuperäisesti julkaistu 7.9.2021.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
232 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 204 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
999 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (1)

jkij
jkij

1

yksi ainoa syy on kumpikaan ei ole luvannut maksaa tarpeeksi asiakkaiden pankkitietojen seurannasta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.