Wear OS 3 saapuu päivityksenä vain muutamalle älykellolle

Janne Yli-Korhonen

Wear OS 3 saapuu päivityksenä vain muutamalle älykellolle
Google on vahvistanut uuden, Samsungin kanssa yhteistyössä kehitetyn Wear OS -alustan käyttävän nimeä Wear OS 3. Huono puoli uudistetussa alustassa on se, että sitä varten täytyy käytännössä ostaa täysin uusi kello, kun sellaisia tulee saataville.

Wear OS 3 -päivityksiä tullaan jakamaan vain muutamille älykelloille ja näillekin se saapuu vasta vuoden 2022 puolivälin paikkeilla.

Googlen tukisivuilla julkaistun päivityksen mukaan yhteensopivat kellot tälle päivitykselle ovat vain Mobvoin TicWatch Pro 3 GPS, TicWatch Pro 3 Cellular/LTE, TicWatch E3 ja tulevat TicWatch-kellot sekä Fossil Groupin seuraavan sukupolven kellot, jotka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.

Google myös kertoo, että päivitys vaatii tehdasasetusten palauttamisen, joka pyyhkii kaikki tiedot älykellosta. Lisäksi päivitys saattaa vaikuttaa negatiivisella tavalla käyttökokemukseen.



Viisas päätös tällä hetkellä on siis jättää nykyiset Wear OS -kellot kauppojen hyllyille ja jäädä odottamaan uusien vaihtoehtojen saapumista, mikäli haluat päästä kokemaan Wear OS 3:n tuomat uudistukset.

Vanhempaa Wear OS -alustaa käyttäville kelloille aiotaan kuitenkin tuoda päivityksiä esimerkiksi tietoturvaan vähintään kahden vuoden ajan kellon julkaisusta.

Ensimmäisen Wear OS 3 -alustaan perustuvan älykellon julkaisun odotetaan tapahtuvan varsin pian Samsungin toimesta, sillä seuraava Galaxy Unpacked -tilaisuus pidetään 11. elokuuta.

Uudistettu alusta tarjoaa parempaa suorituskykyä, pidempää akunkestoa sekä parempia sovelluksia kelloille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Nokia C02 – hinta laskenut -20%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
100 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto Razr 2022
988 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.