Pikaviestipalvelu Wickr myytiin Amazonille

Petteri Pyyny

Signalin kilpailija myytiin Amazonille
Vahvasti salattujen pikaviestinten markkina elää mielenkiintoisessa murroksessa. WhatsAppista on valunut tänä vuonna miljoonia käyttäjiä muihin, paremmin yksityisyyttä kunnioittaviin pikaviestimiin ja trendin arvellaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Suurimpia voittajia WhatsAppin kustannuksella ovat olleet Telegram ja Signal, joista etenkin jälkimmäisestä on tullut monen yksityisyytensä vakavasti ottavan ykköstyökalu. Mutta näille kahdelle on myös omat haastajansa: yksi tunnetuimmista on Wickr, joka väittää olevansa ainoa pikaviestin, jota Yhdysvaltain tiedustelupalvelu NSA suosittelee Yhdysvaltain hallituksen työntekijöille.

Nyt, varsin mielenkiintoisessa kaupassa, teknologiajätti Amazon on ostanut Wickrin itselleen. Ja vaikka Amazon ehkä nähdään suuren yleisön silmissä nimenomaan verkkokauppana, yhtiön kannattavin bisnes on oikeasti pilvipalveluissa, joissa se on maailman ykkönen.

Wickrin ostolla Amazon ilmeisesti pyrkii siihen, että se voisi napata jatkossa isomman siivun valtioiden ja hallitusten konesalipalveluista, kun yhtiö pystyy tarjoamaan ulkoistussopimusten kylkeen myös vahvasti salattua viestikanavaa viranomaisten käyttöön. Kaupasta kertonut TechCrunch ei osannut kertoa kaupan arvoa, eikä sitä ole julkistettu.



Wickr on perustettu vuonna 2011 ja vaikka yhtiö ei olekaan saanut alleen samanlaista kasvukiitoa kuin Signal, senkin pikaviestimellä on oma kannattajakuntansa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi 15 (4G) – hinta laskenut -32%

Xiaomi Redmi 15 (4G)
115 € Hobby Hall
182 € CDON
199 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 169 €

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -28%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
960 € CDON
1149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 835 €

Honor X5 Plus – hinta laskenut -23%

Honor X5 Plus
99 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Honor 400 Lite – hinta laskenut -22%

Honor 400 Lite
179 € DNA
235 € Hobby Hall
248 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.