Androidin oletushakukoneen valintaan muutos: tarjolle enemmän vaihtoehtoja

Janne Yli-Korhonen

Androidin oletushakukoneen valintaan muutos: tarjolle enemmän vaihtoehtoja
Vuonna 2019 Google kertoi muutoksesta Androidin oletushakukoneen valintaan, kun uutta Android-laitetta ottaa käyttöön. Muutoksen myötä käyttäjä pystyy valitsemaan oletushakukoneen Google-hakukoneen lisäksi kolmen muun vaihtoehdon joukosta.

Nyt Google on kertonut uudesta muutoksesta tähän liittyen. Syyskuusta alkaen vaihtoehtoja tulee näkymään aloituksen yhteydessä jopa 12 kappaletta. Lisäksi muutoksen myötä hakukoneiden ei enää tarvitse maksaa päästäkseen tähän listaan.

Googlen mukaan listalle viisi suosituinta hakukonetta valitaan StatCounterin tilastojen perusteella ja ne näkyvät listan ylimpänä satunnaisessa järjestyksessä.

Loput jopa 7 hakukonetta näkyvät näiden viiden jälkeen myös satunnaisessa järjestyksessä. Järjestyksen kerrotaan olevan aina erilainen jokaisella käyttäjällä.



Suomen suosituimpia hakukoneita ovat Google, Bing, Yahoo!, DuckDuckGo ja Ecosia.

Androidin asetuksista voi myös myöhemmin vaihtaa valitun hakukoneen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.