S-mobiili -sovelluksella on jo 1,5 miljoonaa käyttäjää

Janne Yli-Korhonen

S-mobiili -sovelluksella on jo 1,5 miljoonaa käyttäjää
S-ryhmä kertoo, että S-ryhmän ja S-Pankin palvelut yhdistävällä S-mobiili -sovelluksella on jo 1,5 miljoonaa suomalaista käyttäjää yhteensä, ja 850 000 käyttää sitä viikoittain. Yli puoli miljoonaa on seurannut S-mobiililla omia ostojaan, ja mikrosäästämisen palvelu Säästäjälläkin on jo yli 50 000 käyttäjää.

Palvelun käyttäjämäärien kerrotaan lisääntyneen erityisesti viimeisen vuoden aikana.

– S-mobiilin käyttöönottajien määrä on kasvanut vuodessa yli 400 000 käyttäjällä ja aktiivisten viikkokäyttäjien määrä yli 200 000:lla. Luvut kertovat, että yhä useampi asiakasomistaja on löytänyt digitaalisten palveluidemme pariin ja saa sitä kautta enemmän irti osuuskaupan jäsenyydestään, S-ryhmän asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen iloitsee.



Omien ostoksien seuraamisen lisäksi S-mobiilin käyttöä on kasvattanut myös Edut ja vinkit -osion suosio. Viimeisen puolen vuoden aikana etujen käyttö on kasvanut kolmanneksen, ja niille kertyy jopa 20 miljoonaa näyttökertaa kuukaudessa.




Lisäksi S-mobiilista löytyy mikrosäästämisen palvelu Säästäjä. Sen avulla voi säästää helposti osana päivittäistä rahankäyttöä esimerkiksi siirtämällä rahastoon S-ryhmän ostoksista kertyvän Bonuksen tai pienen summan jokaisesta korttiostoksesta. Säästäjällä on jo yli 50 000 käyttäjää.

– Olemme huomanneet, että mikrosäästäminen kiinnostaa erityisesti uusia rahastosäästäjiä. Yli puolet Säästäjä-rahastosäästämisen vuonna 2020 aloittaneista sijoittaa ensimmäistä kertaa elämässään, kertoo digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja Carl-Edvard Holmberg S-Pankista.



Sovellusta ja sen toimintoja kehitetään säännöllisesti.

Esimerkiksi S-mobiilin tunnistamiseen on tullut asiakkaiden toivomia muutoksia. S-mobiililla voi tunnistautua pankkitunnuksia vaativiin palveluihin sormenjäljellä tai itse valitulla tunnusluvulla.

– Jatkossa asiakkaan ei tarvitse enää aluksi kirjautua S-mobiiliin sisään tunnistautuakseen S-mobiililla. Kesän aikana tunnistautumisesta tulee vieläkin helpompaa, kun S-mobiililla tunnistautuminen onnistuu yhdellä napin painalluksella niin S-Pankin kuin muissakin palveluissa, Holmberg jatkaa.



S-mobiili -sovelluksen voi ladata Android-puhelimelle täältä tai iPhonelle täältä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nothing Phone (2) – hinta laskenut -49%

Nothing Phone (2)
349 € Gigantti
699 € Scandinavian Photo
729 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 679 €

OnePlus Nord CE 3 Lite – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE 3 Lite
99 € DNA
139 € Gigantti
179 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 139 €

Samsung Galaxy S24 Ultra – hinta laskenut -27%

Samsung Galaxy S24 Ultra
798 € Power
799 € Gigantti
799 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Google Pixel 8a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 8a
349 € DNA
469 € Hobby Hall
579 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 469 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.