Elisa avasi 5G-verkon Sastamalaan, Valkeakoskelle, Akaaseen, Kurikkaan ja Kauhavalle

Janne Yli-Korhonen

Elisa avasi 5G-verkon Sastamalaan, Valkeakoskelle, Akaaseen, Kurikkaan ja Kauhavalle
Elisa on laajentanut 5G-verkon saatavuutta uusilla paikkakunnilla. Viimeisimmät lisäykset ovat Sastamala, Valkeakoski, Akaa, Kurikka, Kauhava, Ylivieska ja Janakkala. Elisa kertoo sen 5G-verkon alueella asuvan jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Myös viive on 5G-verkossa pienempi.

"5G:n yleistyminen on ollut Suomessa nopeaa ja uskomme, että vuoteen 2023 mennessä 5G-verkkoa käytetään jo enemmän kuin 4G-verkkoa. Tätä tukee paitsi verkon nopea laajentuminen, myös 5G-päätelaitteiden nopeasti kasvanut valikoima. Asiakkaamme valitsevat jo useimmin 5G:tä tukevan mallin", Elisan Hämeen aluejohtaja Kalle Lehtinen kertoo.

Sastamalassa 5G-verkkoa on rakennettu muun muassa Nuupalan, Sylvään, Vammalan, Hopun, Kallialan ja Marttilan alueille.



Valkeakoskella verkko on käytettävissä Sointulan, Kaskelan, Roukon, Vääräkoivun, Tallinmäen ja Varsanhännän alueilla.

Akaassa verkko kattaa alkuvaiheessa muun muassa Kurkelan, Hietasen, Toijalan ja Kilsan alueita.

Kurikassa verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Kankaan ja Jyllintaipaleen alueille, ulottuen Mietaankylälle asti.

Kauhavalla taas verkkoa voi alkuvaiheessa käyttää muun muassa Lauttamuksen, Rengon, Mäki-Hannuksen, Fräntilän, Perälän ja Tanelinmäen alueilla.

Ylivieskassa verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Kaisaniemen, Puuhkalan, Lundinkankaan ja Alpuminkankaan alueille. Verkon alueella asuu jo 73 % kaupunkilaisista.

Janakkalassa verkkoa on rakennettu muun muassa Turenkiin Paturin, Heikkilän, Kekanahon, Moision ja Suokulman alueille. Kevään aikana verkko laajenee myös Tervakoskelle.

Elisan kuuluvuuskartan näet täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.