Googlen ja Qualcommin yhteistyö: Uudet Snapdragon-piirillä varustetut puhelimet saavat 4 Android-version tuen

Janne Yli-Korhonen

Googlen ja Qualcommin yhteistyö: Uudet Snapdragon-piirillä varustetut puhelimet saavat 4 Android-version tuen
Android-käyttöjärjestelmästä vastaava Google ja piirivalmistaja Qualcomm tekevät yhteistyötä, että tulevat Android-puhelimet saavat pidemmän päivitystuen.

Yhteistyö liittyy Googlen muutama vuosi sitten esittelemän Project Treblen yhteyteen, jonka idea on nopeuttaa Android-käyttöjärjestelmäversion jakelua puhelimiin. Ohjelmistomuutos kuitenkin vaikutti tuen pituuteen piirisuunnittelun osalta.

Ensimmäinen uuden tuen pariin kuuluva piiri on hiljattain julkaistu Snapdragon 888. Uudet puhelimet saavat siis tukea julkaisuhetkellä olevaan käyttöjärjestelmään ja kolme seuraavaa isoa Android-versiota. Lisäksi tietoturvaan tuodaan päivityksiä neljän vuoden ajan. Tuen pituus on nyt siis vuoden enemmän kuin aiemmin.



Google myös kertoo, että Android 11 -versiota otetaan käyttöön hieman nopeammin kuin aiempia Android-versioita.

Android 11 versiota otetaan käyttöön hieman nopeammin kuin versioita
Android 11 -versiota otetaan käyttöön hieman nopeammin kuin aiempia versioita


Lisätietoa aiheesta saa täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.