Apple viivästyttää iOS:n yksityisyysominaisuutta Facebookin kritiikin jälkeen

Matti Robinson

Apple viivästyttää iOS:n yksityisyysominaisuutta Facebookin kritiikin jälkeen
Applen ensimmäisessä virtuaalisessa WWDC:ssä esittelemät uudet laitealustat toivat valtaisan määrän uusia ominaisuuksia. Uusi iOS 14 tuo mukanaan mm. uudet widgetit, päivittyneen käyttöliittymän, parannetun Sirin, jne.

Yksi yhtiö kertomista uusista ominaisuuksista kuitenkin jää toteuttamatta, ainakin toistaiseksi. Applen oli määrä julkaista uusi tietoturvaominaisuus, joka pakottaisi sovellukset kysymään lupaa käyttäjän datan seuraamiseen erityisesti mainostarkoituksessa.

Nyt tuo ominaisuus on kuitenkin laitettu hyllylle vielä muutamaksi kuukaudeksi, kertoi The Information. Raportin mukaan ominaisuus tulee kyllä iOS 14 mukana, mutta ei vaadi vielä syksyllä lupia.

Lupakyselyn viivästyminen on johtunut mainoksia myyvien yhtiöiden kritiikistä, joiden keihäänkärkenä on ollut Facebook. Heidän ja muiden mukaan uusi järjestely saattaisi tehdä mainosverkostosta kannattamattomia.



Apple on julkaissut tilanteesta tiedotteen, jossa kerrotaan, että sovelluskehittäjille on annettu aikaa toteuttaa siirtymä. Sovelluksilta vaaditaan seurauksen lupakysely alkuvuodesta. Tarkkaa päivämäärää ei anneta.

Kuten tapana, Apple vakuuttaa, että käyttäjien yksityisyys on prioriteetti ja heidän mielestään ihmisoikeus.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 12+ – hinta laskenut -31%

Realme 12+
193 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy M55 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy M55
322 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 427 €

Xiaomi Poco X7 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi Poco X7 Pro
279 € Hobby Hall
319 € Multitronic
321 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 374 €

Honor X6b (4G) – hinta laskenut -20%

Honor X6b (4G)
79 € Gigantti
79 € Veikon Kone
79 € Power

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.