Samsung järjestää toisen Unpacked-tilaisuuden, nyt julkistetaan taittuva Fold 2

Matti Robinson

Samsung järjestää toisen Unpacked-tilaisuuden, nyt julkistetaan taittuva Fold 2
Samsungin aiemmin tässä kuussa järjestämä virtuaalinen Unpacked 2020 -tapahtuma piti sisällään valtavan määrän laitejulkaisuja. Tietysti päälimmäisenä olivat Note 20 -puhelimet, mutta yhtiö esitteli myös uuden älykellon, Buds Live -kuulokkeet sekä Galaxy Tab S7 -tabletit.

One last thing -tyylisesti paljastettiin myös uusi Galaxy Z Fold 2 -älypuhelin. Taittuvan puhelimen toinen sukupolven sai ensiesityksensä, mutta täysimittaista julkistusta ei tehty. Niinpä esimerkiksi hinta, myyntiaikataulu ja monet muut asiat jäivät hämärän peittoon.



Nyt Samsung on vahvistanut, että sillä on järjesteillä toinen virtuaalinen Unpacked-tapahtuma. Tämä järjestetään syyskuun 1. päivä eli ensi tiistaina. Unpacked Part 2 -niminen tapahtuma sisältää lähinnä Foldiin liittyviä julkistuksia.

Tapahtuma striimataan klo 17 alkaen Suomen aikaa Samsungin YouTube-kanavalla. Saatavuustietojen, speksien ja hinnan lisäksi Samsung aloittaa uuden Foldin ennakkotilaukset julkistuksen yhteydessä.

Jo tässä vaiheessa tiedämme spekseistä mm. suuremman ja paremmalla virkistystaajudella toimivan näytön ja uuden suorittimen. Lue täältä mitä muuta Samsung paljasti laitteesta jo aiemmin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Honor 200 – hinta laskenut -34%

Honor 200
99 € DNA
149 € Power
346 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 149 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Gigantti
199 € Power
199 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Samsung Galaxy Z Flip7 FE – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy Z Flip7 FE
661 € Hobby Hall
999 € Samsung
1049 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 875 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.