Apple keksi uuden rahastuskeinon – iPhonen mukana ei tule enää laturia

13
Manu Pitkänen

Apple keksi uuden rahastuskeinon – iPhonen mukana ei tule enää laturia
Tulevana syksynä julkaistavan iPhonen myyntipakkauksen sisältö voi poiketa aiemmista hyvinkin paljon. Nyt kiertävien huhujen mukaan Apple olisi päättänyt poistaa kokonaan pakkauksesta laturin sekä EarPods-nappikuulokkeet.

Käytännössä siis kun ostat monta sataa euroa maksavan iPhonen, voit joutua pulittamaan useamman kympin vielä lisää jos kaipaat puhelimelle laturia. Monilla iPhonen omistajilla on varmasti edelleen käytössä hyvin toimiva laturi, joten heidän näkökulmasta uusi laturi ei ole oleellisen tärkeä. Nämäkin laturit menevät rikki ja toisaalta nykyiset Android-käyttäjätkin voivat vaihtaa välillä iPhone-leiriin, joten uusille latureille on jatkuvaa tarvetta.

Apple hyötynee muutoksesta hieman taloudellisesti, mutta sitä todennäköisesti markkinoidaan pyrkimyksenä vähentää elektronisen jätteen määrää. Isossa mittakaavassa säästöjä tulee paitsi komponenttikustannuksissa, niin myös logistiikassa: pakkauksista voidaan tehdä pienempiä ja siten yhteen konttiin mahtuu aiempaa enemmän myytäviä tuotteita. Samalla saadaan luotua tilanne, jossa laturia tai kuulokkeita tarvitsevat joutuvat ostamaan nämä erikseen.



EarPodsien poiston motiivina saattaa olla Applen halu ohjata kuluttajia kalliiden AirPods-kuulokkeiden pariin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (13)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

2

Lainaus:

Isossa mittakaavassa säästöjä tulee paitsi komponenttikustannuksissa, niin myös logistiikassa: pakkauksista voidaan tehdä pienempiä ja siten yhteen konttiin mahtuu aiempaa enemmän myytäviä tuotteita.


Jos myydään laturi erikseen, niin sen luulisi lisäävän kustannuksia, vievän enemmän tilaa jne. ja nostavan tuotteen kokonaiskustannuksia asiakkaalle.

No voi tuon hoitaa tehokkaastikkin, hinnat alkaen paketti sisältää jonkin laturin, ja ostaessa voi valita millaisen valitsee, tai jopa jättää kokonaan pois. Jos valinnan vapaus kattaa myös kilpailevat laturit, niin sopivaahan siinä sais. (no arvaus että 3. osapuolen kilpailevat tarkoittaisi lisenssimaksuja Applelle)

Lainaus:

mutta sitä todennäköisesti markkinoidaan pyrkimyksenä vähentää elektronisen jätteen määrää.


Tuleeko laitteisiin uusi latausliitin, joka tukisi USB-C ja vanhoja Iphone latausliittimiä(latureita), ja yleisempiä lataus speksejä.

Vastaa
delic
delic

3

” Nämäkin laturit menevät rikki”

Täytyy sanoa, että enpä ole kyllä yhtäkään laturia elämäni aikana rikkonut. Johtoja mennyt kyllä pari 3.

” Käytännössä siis kun ostat monta sataa euroa maksavan iPhonen, voit joutua pulittamaan useamman kympin vielä lisää jos kaipaat puhelimelle laturia. Monilla iPhonen omistajilla on varmasti edelleen käytössä hyvin toimiva laturi, joten heidän näkökulmasta uusi laturi ei ole oleellisen tärkeä. ”

Ja meille joilla taas on jo käytössä latureita (useimmilla luulisi olevan) niin se on useamman kympin säästö samoin noiden kuulokkeiden kanssa.

Henk koht tämä järjestely kuulostaa hyvältä jos se kuulokkeiden ja laturin hinta on pois meiltä joilla sellaisia jo on. Ne jotka tarvii niin mitä eroa sillä on ostaako sen erikseen sitten mukaan? Voin hyvin nähdä että tämä on yleistyvä trendi ja saadaan laitteiden hinnat pysymään kurissa. Nyt vaan jälleen pieni äänekäs Android porukka jotka ei muutenkaan iPhonea ostaisi on tätä vastaan koska Apple. Kun ensivuonna Android valmistajat tekee saman niin ei siitä kukaan valita. Jotenkin huvittavaa miten tästäkin nousee kauhea haloo ja samaan aikaan valitetaan miten puhelimien hinnat nousee pilviin.

Katsokaa viimekuun operaattorien myydyimmät puhelimet listaa, missä S20 puhelimet? Niinpä. Onko vähän kalliita puhelimia. Tottakai Samsung kuten muutkin miettii miten nekin saisi hinnat pysymään kurissa, joten ei ole vaikea arvata, että siellä pohditaan samaa jos Apple oikeasti näin tekee.

Vastaa
pkaksp
pkaksp

4

Muuten kuulostaa ihan jees idealta, mutta ainaki oma päivitystahti puhelimissa on sen verran harva, että uuden puhelimen oston yhteydes laturinki päivitys on aiheellinen ihan jo virran vuoksi. Eli saa laturia joka syöttää jo enemmän virtaa kuin vanha -> lataa nopeammin. Jos ei tuota kaipaa niin mikä ettei? On noita vanhoja latureita kyllä laatikot jo pullollaan, että eipä sillä jos välillä ei tulisikaan.

Ja ei en omista applea. Eli niistä ei oo kokemuksia sen kummemmin puhelimista ku latureistakaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:


Ja meille joilla taas on jo käytössä latureita (useimmilla luulisi olevan) niin se on useamman kympin säästö samoin noiden kuulokkeiden kanssa.

Henk koht tämä järjestely kuulostaa hyvältä jos se kuulokkeiden ja laturin hinta on pois meiltä joilla sellaisia jo on. Ne jotka tarvii niin mitä eroa sillä on ostaako sen erikseen sitten mukaan? Voin hyvin nähdä että tämä on yleistyvä trendi ja saadaan laitteiden hinnat pysymään kurissa.


Applen kohdalla saada pysymään hinnat kurissa ?

Idea on siinä että pyritään maksimoimaan hinta, jättämällä laturi pois, ei kustannukset oleellisesti vähene, mutta se lisää lisätarvikemyyntiä jossa vieläkin paremmat katteet. Sataa valmistajan laariin, ja samalla voidaan niistää jälleenmyyjältä vielä pari senttiä, koska sehän voi tehdä katetta laturimynnillä.

Tilanteesta seuraa lähinnä se että on loppukäyttäjälle entistä kalliimpaa.

Jos valmista yrittää rajoittaa muiden latureiden toimintaa tai perii lisenssimaksuja, niin aitoa kilpailua ei synny.

Sitten jos sen euron palikan voi ostaa erikseen parilla eurolla, ja ihan oikeesti se puhelin olisi euron halvempi, niin ehkä tuosta joku iPhonen ostaja riemastuu huomattavasta säästöstä.



Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Nyt vaan jälleen pieni äänekäs Android porukka jotka ei muutenkaan iPhonea ostaisi on tätä vastaan koska Apple.


Aha, uutisessa kyllä mainittiin että jos Androidista vaihtaa iPhoneen, niin ei vanhat laturi käy, siis sillä oletuksella että Apple ei tue yleisesti toimivia.

Tästä tuli mieleen että eikö mukana tule sitä piuhaa, eli puuttuuko se poweri että piuha ? Vai eikö piuha toimi normilaturipowerien perässä?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

Kun ensivuonna Android valmistajat tekee saman niin ei siitä kukaan valita.


Luulisin että valittaa. Laturiton myyntipaketti ei sinänsä uusi juttu, mutta aiemmin myydyt on yleensä tukenut ihan hyllyvakio tavaraa, ja ei ne ideat pelkästään kehujasaaneet.

Lisäksi ongelmaksi muodustuu se onko tuote silloin virheellinen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

ja samaan aikaan valitetaan miten puhelimien hinnat nousee pilviin.


Jokin spesiaali pikalataus tekniikka voi nostaa paketin hintaa, usein on kyllä myyntivaltti.

Peruslaturi, jos se jätetään pois paketista niin Android valmistaja ei voi lisätä marginaaleja sillä ajatuksella että se jämy myisi euron palikkaa muutamalla kympillä, eikä se voi niistää jälleenmyyjäältä marginaaleja, koska jälleenmyyjä voi myydä mitä laturi huvittaa ja se haluaa siitä tuotteestakin jotain, tai vaihtaa merkkiä.

Sinänsä android puolella se ero että tyypillisesti laitteita voi ladata erivalmistajien latureilla, osa pikalatauksistakin toimii eri merkeillä.

Jos laite tukee vain langatontalatausta, niin laturin poisjättminen voisi kustannuksissa olla vähän enemmän,verrattuna perus USB laturiin.

Vastaa
delic
delic

6

User_org, kyllä johto mukana tulee. Lighting USB C, toimii siis vallan mainiosti niiden Android laturien kanssa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

User_org, kyllä johto mukana tulee. Lighting USB C, toimii siis vallan mainiosti niiden Android laturien kanssa.


Jännää että moista roskaa laitetaan mukaan (sarkasmia). Ja ilmeisesti siis säilyy tuo valmistajan oma privaatti liitin.

Mitta ihan asiaa, USB-C naaras lähtö ei ole ihan tyyppillisin latureissa, urosta löytyy.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

User_org, kyllä johto mukana tulee. Lighting USB C, toimii siis vallan mainiosti niiden Android laturien kanssa.


Jännää että moista roskaa laitetaan mukaan (sarkasmia). Ja ilmeisesti siis säilyy tuo valmistajan oma privaatti liitin.

Mitta ihan asiaa, USB-C naaras lähtö ei ole ihan tyyppillisin latureissa, urosta löytyy.

Kannattaa katsoa niitä latureita vähän tarkemmin. Laturipäässä on ainakin toimiston joka ikisessä Samsungin laturissa joko USB-A tai USB-C naarasliitin. Eli toimivat täydellisesti iPhonen lataamiseen, kunhan on sopiva johto, ja sama myös toisin päin, Applen laturi lataa muita laitteita nätisti.

Yleisemmin itse asiasta, juttu oli aika klikkipainotteisesti kirjoitettu juttu. Laturiromun määrästä on keskusteltu taannoin mm. EU:ssa ja silloin tuntui liki kaikilla olevan mielipide, että kaikkien pitäisi vaihtaa EU:n standardoimaan laturiin/liittimeen. Ketään, paitsi yhtä tsekkiläistä(?) edustajaa, ei kiinnostanut oikea ongelma, eli latureiden bundlaus joka ikiseen laitteeseen, jonka säätely olisi huimasti helpompaa kuin laturin speksien. Nykyisin android puhelimissa yleistä liitäntää nähdään myös tietokoneissa, mutta jostakin syystä säätely haluttiin rajata nimenomaan puhelimiin…

BTW, suuri osa, ellei kaikki, iPhonet ovat jo useita vuosia tukeneet myös ns. "langatonta latausta", joka oli ainakin ennen sen tuloa iPhoneen aivan huiman hypetetty ominaisuus, vaikka hype onkin laantunut, enkä itsekään ole vielä nähnyt sen hienoutta kotikäytössä, on se yksi syy enemmän miksi laturin bundlaaminen mukaan on aika hölmöä. Sama langattomuusargumentti pätee kuulokkeisiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Kannattaa katsoa niitä latureita vähän tarkemmin. Laturipäässä on ainakin toimiston joka ikisessä Samsungin laturissa joko USB-A tai USB-C naarasliitin.


USB-C uros on nykyään tyypillinen, jos ja kun laturissa usein johto irrotettava, niin tyypillinen siinä virtalähteessä on USB-A naaras, jos sen puhelimen mukana tulee USB C uros - Apple spesiaali kaapeli, niin asiakkaan on hankittava se laturi tai ainakin kaapeli että piuhalatailu onnistuu.


Siinä tilanteessa että käyttää aiemman puhelin loppuun ja siinä olisi se laturi vielä elinkaarenpuolessa välissä ja vielä olisi teknisesti sellainen että tyydyttävät latauskyvyt ja liitännät, ja ei olisi mitään tarvetta uudelle laturille, niin varmaan ihan tyytyväinen ja valmistajan euron säästö ihan ok.

No jos miettii ns laturipulaa käytännön elämässä, niin se harvat joille ylimääräinen moderni niin voivat toki harrastaa jakamistaloutta.

Pitää erottaa täsä ne jutut laatikoit täynnä vanhoja latureita, ne on edelleen siellä riippumatta tuleeko puhelimen mukana laturi.


Yleisellä tasolla kun käyty, niin sivuutettu se että ilman laturi vs ilman jotain rimpulalaturia, niin jos mukana tulee jokin hidaslaturi, jonka käytännössä joutuu korvaamaan paremmalla, niin kuluttajan kannalta parempi olisi että rimpula korvataan kunnollisella, sillä olisi ihan todellisia kustannussäästöjä. Tosin liikevaihdon kannalta huonompi.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


BTW, suuri osa, ellei kaikki, iPhonet ovat jo useita vuosia tukeneet myös ns. "langatonta latausta", joka oli ainakin ennen sen tuloa iPhoneen aivan huiman hypetetty ominaisuus, vaikka hype onkin laantunut, enkä itsekään ole vielä nähnyt sen hienoutta kotikäytössä, on se yksi syy enemmän miksi laturin bundlaaminen mukaan on aika hölmöä. Sama langattomuusargumentti pätee kuulokkeisiin.


Langatonlaturi maksaa yli euron, sitä harvoin on puhelimn myyntipakkaukseen sijoitettu, tosin luurit on tekniikkaa voineet tukea (esim kuulokkeiden lataus).
Langatonlataus on autoissa, kiinteissä paikoissa kovasana, ja tiukempien suojausten kanssa, tehot tulleet jälkijunassa. Mukana kulkevana pidetty vähän isona, ja mukana on haluttu maximaalista latausnoeputta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


niin varmaan ihan tyytyväinen ja valmistajan euron säästö ihan ok.


Pääasiallisena pointtina ei ole firmojen tai kuluttajien säästö, vaan luonnon säästö.

Maailmassa toimitetaan puhelimien mukana vuodessa pyöreästi puolitoista miljardia laturia, joista suurin osa on turhia. Syyt käsiteltiin jo, käyttäjällä on latureita, käyttäjä saattaa haluta käyttää erilaista laturia.

Onko fiksua pistää joka pakettiin osaa joka on suurimmalle osalle käyttäjiä turha? Ei ole.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


Pitää erottaa täsä ne jutut laatikoit täynnä vanhoja latureita, ne on edelleen siellä riippumatta tuleeko puhelimen mukana laturi.

Miten kuvittelet niiden laatikkojen täyttyneen ja mitä täyttymisen vauhdille tapahtuu jos laturi pitäisi ostaa erikseen?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Pääasiallisena pointtina ei ole firmojen tai kuluttajien säästö, vaan luonnon säästö.

Minulle jäi mielikuva että pointti on myydä se euron palikka erikseen >20€ kpl.

Markkinointi sitten erikseen.

Ympäristö ja asikaslähtöinen toteutus olisi kovasti toisenlainen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Maailmassa toimitetaan puhelimien mukana vuodessa pyöreästi puolitoista miljardia laturia, joista suurin osa on turhia.


Noin paljon turhia ? Oho

No se ei ole paljoa sen parempi että poisjättämisen sijaan tungetaan mukaan jotain roskaa. Vaan oeltus että se mukanaoleva laturi on kunnollinen.

Puhelimenelinikä on se 24-36kk, laturi ehkä vähän enemmän, mutta ei 70kk, saati että olisi sen uuden luurin laturin korvaaja, vaan jos hengissä ne sen sitä edellisen korvaaja.

Laturilla on käyttöikänsä ja parempi että hajoaa ajoissa toimimattomaksi.

Ja se on tehokkuutta paketoida se laturi mukaa, vaikka osa olisi oikeasti turhia. (ostaja ei edes pistä tarvitsijalle)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Miten kuvittelet niiden laatikkojen täyttyneen ja mitä täyttymisen vauhdille tapahtuu jos laturi pitäisi ostaa erikseen?


Täyttymminen ei tuossa ajatuksessa taphtuisi suurtakaan muutosta jos laturit jättää paketista pois.

Laatikoita voisi tyhkentää jos niissä olisi tuntuvapantti jonka saa takaisin palauttaessa (en ota kantaa onko se kannatettava idea).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.