Samsungilla jälleen ongelmia uuden sukupolven taittuvan Foldin kanssa

Matti Robinson

Samsungilla jälleen ongelmia uuden sukupolven taittuvan Foldin kanssa
Samsungin vuoden huipputärkeistä älypuhelinjulkistuksista toinen on vielä edessä. Elokuun alussa korealaisyhtiö järjestää jälleen Unpacked-tapahtuman ja sieltä odotetaan edeltävien vuosien tavoin uusia Note-laitteita.

Tällä kertaa on huhuttu myös, että Samsung julkistaa Note-laitteiden ohessa uuden version taittuvasta Fold-älypuhelimesta. Uusien tietojen mukaan tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan takuuvarmaa.

Galaxy Z Fold 2 -nimihirviönä tunnettu laite on nimittäin huhutietojen mukaan viivästynyt melkoisesti. Tällä kertaa ongelmat eivät ole välttämättä rakenteessa vaan tietojen mukaan ohjelmistoa ei saada alkuperäiseen aikatauluun mennessä valmiiksi.

Mikäli huhuja on uskominen, niin laitteen ohjelmisto ei ole valmis vielä syyskuussakaan, ja todennäköisesti myöhästyy vähintään lokakuuhun saakka.

Alkuperäisen Foldin kaltaisiin ongelmiin tuskin Samsung on ajautunut ja voi edelleen olla, että uutuuslaite esitellään aikataulussa, mutta sen julkistusaikataulu on vain venähtänyt.



Ohjelmisto-ongelmat eivät välttämättä estä laitteen esittelyä Unpacked-tapahtumassa, mutta luotettavan vuotajan, Max Weinbachin, mukaan laitetta ei nähdä tapahtumassa.

Alkuperäinen Fold esiteltiin julkaistiin ongelmistaan johtuen peräti pariin otteeseen. Hintaa laitteella oli julkistuksen yhteydessä yli 2000 euroa, joka on toki laskenut siitä melkoisesti. Alkuvuodesta Samsung esitteli taittuvalla näytöllä varustetun simpukkapuhelimen, Galaxy Z Flipin.



Lue myös: Arvostelussa: Samsung Galaxy Fold


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.