LG:ltä rullattava älypuhelin jo ensi vuoden alusta?

Matti Robinson

LG:ltä rullattava älypuhelin jo ensi vuoden alusta?
Muistatteko vielä ajan, kun kaksi korealaisyhtiötä kilpaili toistensa kanssa kovasti älypuhelinmarkkinoiden kärkipaikoista?

Jo vuosia toki Samsung on ollut ylivoimainen korealaisvalmistaja, ja LG:n osuus on ollut vain statistin roolissa. Erityisesti viimeiset vuodet LG on ollut kovasti pimennossa.

Yhtiö kuitenkin kehittää jatkuvasti uusia puhelimia ja jotkut niistä ovat vieläpä jokseenkin innovatiivisiakin. Todennäköisesti LG:n rooli on jatkossakin ravistella markkinoita uudenlaisilla konsepteilla.

Tällaisia onkin LG:ltä tulossa, jos huhuja on uskominen. Näyttövalmistajana tunnettu LG on esittelemässsä jo ensi vuoden alkupuolella uudenlaisen rullattavan älypuhelimen.

Samaan aikaan, kun Samsung ja Huawei ovat taistelleet taittuvien puhelinten kanssa on LG kehittänyt rullattavaa konseptipuhelinta.



Konsepti tunnetaan nimellä Project B ja se on nimetty yhtiön toimitusjohtaja Kwon Bong-seokin mukaan. The Elecin mukaan projekti on edennyt jo niin pitkälle, että ensimmäisiä prototyyppejä on jo valmistettu.

Hieman outoa on tosin, että lähteen mukaan näyttöpaneeli ei ole LG:n omaa tekoa, vaan valmistajana on kiinalainen BOE.

Rullattavat näytöt voivat hyvinkin olla seuraava askel taittuvista näytöistä, joiden tuotannossa on esiintynyt melkoisesti ongelmia. Rullattavia näyttöjä on kehitetty viime vuosina useiden valmistajien toimesta ja LG itse on esitellyt oman rullattavan televisionsa alkuvuodesta.

Rullattavan puhelimen lisäksi LG:llä on työn alla tavallisempi huippupuhelin, jonka koodinimeksi kerrotaan Rainbow.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Honor 200 Smart – hinta laskenut -47%

Honor 200 Smart
79 € Power
99 € Telia
149 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -24%

Motorola Edge 50
292 € CDON
390 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 383 €

Xiaomi Poco F7 Ultra – hinta laskenut -20%

Xiaomi Poco F7 Ultra
602 € Proshop
602 € CDON
652 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 752 €

Motorola Moto G06 Power – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G06 Power
151 € CDON
189 € Gigantti
189 € Lenovo

Alin hinta viikko sitten: 189 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.