Android 10 -päivitykset - Mitkä puhelimet saavat Android 10 -päivityksen?

Janne Yli-Korhonen

Android 10 -päivitykset - Mitkä puhelimet saavat Android 10 -päivityksen?
Googlen Android -käyttöjärjestelmä on edennyt Android 10 -versioon ja samalla yhtiö on päätti muuttaa nimeämismenetelmää eli lisänimi jätettiin pois.

Android 10 on nyt ollut saatavilla syyskuun alusta alkaen, kun Google aloitti päivityksen yrityksen omille Pixel-puhelimille.

Google on yrittänyt nopeuttaa Androidin päivitystahtia Project Treblen myötä, mutta päivittäminen vie edelleen hyvän tovin, vaikkakin tahti on parantunut.

Hiljalleen Android 10 alkaa kuitenkin yleistyä ja tilanne parantua, kun puhelinvalmistajat saavat omat versionsa valmiiksi. Tästä listalta näet kaikki puhelimet, joille Android 10 -käyttöjärjestelmä saapuu päivityksenä. Lisäksi listalle päivitetään uudet puhelimet, jotka saapuvat markkinoille Android 10 -käyttöjärjestelmällä varustettuna.



Android 11 on nyt julkaistu:


Etkö tiedä mikä Android-versio sinulla on käytössä? Saat sen selville tämän oppaan avulla:


Android 10 -päivitykset

Listaa päivitetään sen mukaan, kun tietoja valmistajien aikatauluista ja suunnitelmista saapuu. Listan puhelimien päivitykset perustuvat verkosta löydettyihin lähteisiin.


Päivitetty 29.11.2019 lisätty tiedot Honorin ja Huawein puhelimista.
Päivitetty 2.12.2019 lisätty tiedot Samsungin puhelimista: Android 10 saapui Galaxy S10:lle.
Päivitetty 5.12.2019 Android 10 päivityksen jakelu aloitettu Sony Xperia 1, Xperia 5 ja Nokia 9 PureView.
Päivitetty 10.12.2019 Nokia 7.1 sai Android 10 -päivityksen.
Päivitetty 16.12.2019 lisätty tiedot ZTE:n puhelimista.
Päivitetty 19.12.2019 Galaxy Note10 ja Galaxy Note10+ saivat Android 10:n.
Päivitetty 3.1.2020 lisätty tiedot Note9, Note10 Lite ja S10 Lite puhelimista.
Päivitetty 6.1.2020 Android 10 saapui Nokia 6.1 Plussalle, Nokia 7 Plussalle sekä Nokia 6.1:lle.
Päivitetty 14.1.2020 lisätty tiedot Xiaomin, Motorolan ja Sonyn päivityksistä.
Päivitetty 10.3.2020 lisätty tiedot Xiaomin, Asuksen ja OnePlussan päivityksistä.
Päivitetty 15.3.2020 uusimmat tiedot Nokia-puhelimien päivityksistä.
Päivitetty 17.3.2020 Galaxy A40, Galaxy A50, Galaxy A70 ja Nokia 2.2 saivat päivityksen.
Päivitetty 11.5.2020 lisätty uudet tiedot muun muassa Samsunging, Nokian ja Sonyn puhelimista.
Päivitetty 28.5.2020 lisätty OnePlus 5, OnePlus 5T, Nokia 5.1 Plus, Motorola razr ja Xiaomi Mi Note 10.


Listalla on lähinnä sellaisia puhelimia, jotka ovat tai ovat olleet myynnissä Suomessa.


Navigoi tästä haluamasi valmistajan kohdalle:
  1. OnePlus
  2. Nokia
  3. Samsung
  4. Huawei
  5. Honor
  6. Sony
  7. Xiaomi
  8. Motorola
  9. Asus
  10. ZTE
  11. Android 10 ominaisuudet


OnePlus Android 10 -päivitys



Nokia Android 10 -päivitys

HMD Global on vahvistanut, että 17 Nokia-puhelinta saa Android 10 -päivityksen.

HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas paljasti uudet tiedot Android 10:n saapumisesta Nokia-puhelimille. Mukana myös tiedot Nokia 2.3-, Nokia 6.2- ja Nokia 7.2 -puhelimista.




Samsung Android 10 -päivitys

Samsungin aikataulu Android 10 -päivityksien suhteen on tullut julki. Asiasta kertoo SamMobile.



Huawei Android 10 -päivitys

Huawei on virallisesti vahvistanut kaikki puhelimet, jotka tulevat Android 10 -päivityksen saamaan.


  • Huawei Mate Xs (Android 10 valmiina)
  • Huawei P40 Pro+ (Android 10 valmiina)
  • Huawei P40 Pro (Android 10 valmiina)
  • Huawei P40 Lite (Android 10 valmiina)
  • Huawei P40 Lite E (Android 10 valmiina)
  • Huawei P30 (päivitys julkaistu)
  • Huawei P30 Pro (päivitys julkaistu)
  • Huawei P30 lite (päivitys julkaistu)
  • Huawei P20 (touko-kesäkuu 2020)
  • Huawei P20 Pro (touko-kesäkuu 2020)
  • Huawei Mate 20 (touko-kesäkuu 2020)
  • Huawei Mate 20 Pro (päivitys julkaistu)
  • Huawei Mate 20 Lite (päivitys julkaistu)
  • Huawei Mate 20 X 5G (päivitys julkaistu)
  • Huawei Mate 10
  • Huawei Mate 10 Pro
  • Huawei P Smart 2019 (päivitys julkaistu)
  • Huawei P Smart Pro
  • Huawei P Smart Z
  • Huawei Nova 5T (päivitys julkaistu)


Honor Android 10 -päivitys

Honorin puhelimet, jotka saavat Android 10 -version.

Honor on aloittanut Android 10 -päivitysten jakelun.

  • Honor 20 Pro (päivitys julkaistu)
  • Honor 20 (päivitys julkaistu)
  • Honor 20 Lite (päivitys julkaistu)
  • Honor View 20 (päivitys julkaistu)
  • Honor 10
  • Honor 10 Lite (päivitys julkaistu)
  • Honor 8X
  • Honor 9X


Sony Android 10 -päivitys

Sony on vahvistanut Android 10 -käyttöjärjestelmän saapuvan kahdeksalle puhelimelle.


  • Xperia 1 (päivitys julkaistu 5.12.2019)
  • Sony Xperia 1 II (Android 10 valmiina)
  • Xperia 5 (päivitys julkaistu 5.12.2019)
  • Xperia 10 (päivitys julkaistu 8.5.2020)
  • Sony Xperia 10 II (Android 10 valmiina)
  • Xperia 10 Plus (päivitys julkaistu 8.5.2020)
  • Xperia XZ2 (päivitys julkaistu 6.1.2020)
  • Xperia XZ2 Compact (päivitys julkaistu 6.1.2020)
  • Xperia XZ2 Premium (päivitys julkaistu 6.1.2020)
  • Xperia XZ3 (päivitys julkaistu 6.1.2020)
  • Sony Xperia L4


Xiaomi Android 10 -päivitys

Xiaomi ei ole vielä virallisesti julkaissut tietoja yrityksen suunnitelmista päivityksien tai aikataulun suhteen.

Näiden Xiaomin puhelimien voidaan olettaa saavan Android 10 -päivityksen.

  • Xiaomi Mi 10 (Android 10 valmiina)
  • Xiaomi Mi 10 Pro (Android 10 valmiina)
  • Xiaomi Mi 10 Lite (Android 10 valmiina)
  • Xiaomi Mi Note 10 (päivitys julkaistu 22.5.2020)
  • Xiaomi Mi Note 10 Pro (päivitys julkaistu 22.5.2020)
  • Xiaomi Mi 9 (päivitys julkaistu)
  • Xiaomi Mi 9 SE (päivitys julkaistu 8.1.2020)
  • Xiaomi Mi 9 Lite
  • Xiaomi Mi 9T (päivitys julkaistu 3.1.2020)
  • Xiaomi Mi 9T Pro (päivitys julkaistu)
  • Xiaomi Mi 8 (päivitys julkaistu 8.1.2020)
  • Xiaomi Mi A3 (päivitys julkaistu 29.2.2020)
  • Xiaomi Mi A2 (päivitys julkaistu 11.1.2020)
  • Xiaomi Mi A2 Lite (päivitys julkaistu 9.3.2020)
  • Xiaomi Mi Mix 3 (päivitys julkaistu 7.3.2020)
  • Pocophone F1 (päivitys julkaistu 21.1.2020)
  • Poco F2 Pro (Android 10 valmiina)
  • Redmi Note 8 Pro (päivitys julkaistu 8.1.2020)
  • Redmi Note 8
  • Redmi Note 8T


Motorola Android 10 -päivitys

Motorola on aloittanut päivityksen jakelun muutamille puhelimille ja yrityksen tarkoituksena on saada Android 10 jakeluun useimmille laitteille alkuvuoden aikana.

Näiden Motorolan puhelimien voidaan olettaa saavan Android 10 -päivityksen.


  • Motorola Edge+ (Android 10 valmiina)
  • Motorola Edge (Android 10 valmiina)
  • Motorola One Macro
  • Motorola One Action (päivitys julkaistu 8.1.2020)
  • Motorola One Zoom
  • Motorola One Power (päivitys julkaistu)
  • Motorola One Vision (päivitys julkaistu 10.2.2020)
  • Motorola One (päivitys julkaistu 27.3.2020)
  • Motorola One Hyper (Android 10 valmiina)
  • Motorola Moto G8 Plus
  • Motorola Moto G8 Power (Android 10 valmiina)
  • Motorola Moto G7 (päivitys julkaistu 10.5.2020)
  • Motorola Moto G7 Plus (päivitys julkaistu 24.1.2020)
  • Motorola Moto G7 Power (päivitys julkaistu 10.5.2020)
  • Motorola Moto G7 Play
  • Motorola Moto G Pro (Android 10 valmiina)
  • Motorola Moto E6 Play
  • Motorola Moto E6S
  • Motorola razr (päivitys julkaistu 12.5.2020)


Asus Android 10 -päivitys



ZTE Android 10 -päivitys

  • ZTE Axon 10 Pro (päivitys julkaistu 27.12.2019)
  • ZTE Axon 10 Pro 5G


Android 10 uudet ominaisuudet

Android 10 myötä puhelin saa lukuisia uusia sekä paranneltuja ominaisuuksia.

Android 10:ssä panostetaan muun muassa parempaan yksityiseen hallintaan, sillä dataa voi hallita nyt helpommin.


Sijainnin jakamisen hallinta on monipuolisempaa eli voit nyt hallita voiko jokin sovellus käyttää sijaintia koko ajan, sovelluksen ollessa käytössä tai ei ollenkaan. Android 10 myös muistuttaa, jos jokin sovellus käyttää sijaintia koko ajan.

Muutamat valmistajat ovat lisänneet jo Android 9 myötä tumman tilan käyttöjärjestelmään, mutta Android 10:ssä se kuuluu nyt vakiovarustukseen. Lisäksi myös elenavigointia on paranneltu.

Android 10 tärkeimmät uudistukset:
  • Käyttöjärjestelmän laajuinen tumma tila
  • Paranneltu elenavigointi
  • Parempi yksityisyyden hallinta
  • Parempi hallinta sijainnin jakamisesta
  • Älykkäät vastaukset (smart reply)
  • Live tekstitykset (Live Caption)
  • Focus mode
  • Family Link


Näiden lisäksi osa valmistajista lisää Android 10 -päivityksen myötä omia uusia uudistuksia.

Jos vielä uudempi Android kiinnostaa, tutustu myös listaamme puhelimista, joille Android 11 on saatavilla - tai tulossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.