Apple teki ennätystuloksen – iPhonien myynti laskussa

Manu Pitkänen

Apple teki ennätystuloksen – iPhonien myynti laskussa
Apple julkaisi viime yönä huhti-kesäkuun tuloksensa. Luvut osoittavat, että iPhonen tuottama liikevaihto laski 13 prosenttia, mutta samaan aikaan palveluliiketoiminta kasvoi samat 13 prosenttia. Kokonaisuutena Applen liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden prosentilla 53,8 miljardiin dollariin.

Applen toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan ennätyksellisen kesäkvartaalin taustalla oli kasvavan palveluliiketoiminnan lisäksi myös kovassa kasvussa oleva päälle puettavien laitteiden myynti sekä iPad- ja Mac-myynnin elpyminen. Tulosjulkistuksen perusteella Applella ollaan tyytyväisiä lukemista, sillä ne syntyivät ajankohtana, jolloin Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota leimahti uudelleen.

Perinteisesti Applea on pidetty iPhone-yhtiönä, sillä yhtiön talous nojaa niin voimakkaasti iPhoneen. Tälle tulkinnalle on edelleen perusteensa, vaikka nyt nähdyn kehityksen myötä iPhonen tuottama liikevaihto putosikin alle puoleen yhtiön koko liikevaihdosta. Sijottajia rauhoittanee nyt se, että Apple pystyy tekemään rahaa myös palveluilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Find X9 Pro – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy Z Flip6 – hinta laskenut -22%

Samsung Galaxy Z Flip6
978 € Hobby Hall
1259 € Power
1389 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 15T – hinta laskenut -22%

Xiaomi 15T
545 € Hobby Hall
649 € Proshop
709 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 699 €

Motorola Moto G56 – hinta laskenut -19%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.