HTC:lle pitkästä aikaa hyviä uutisia, liikevaihto tuplaantui toukokuusta

Matti Robinson

HTC:lle pitkästä aikaa hyviä uutisia, liikevaihto tuplaantui toukokuusta
Teknologiayhtiö HTC on ollut melkoisessa talousahdingossa jo vuosien ajan, ja erityisesti sen älypuhelinosastolla ollaan jouduttu tekemään kompromisseja.

Taiwanilaisyhtiö oli jo Windows Mobilen ajoilta ja Androidin alkuaikoina kovan luokan peluri, jonka laitteet olivat suosittuja, mutta sittemmin yhtiö on lähes kadonnut kiinalaisten Android-kilpailijoiden noustessa.

HTC:lla on tosin myös mm. VR-toimintaa, ja HTC Vive onkin ollut melkoisen suosittu, mutta sekään ei ole onnistunut nostamaan yhtiötä takaisin uuteen nousuun.

Jotain positiviista yhtiössä on kuitenkin tapahtunut, sillä uudet talouslukemat ovat iloisempia kuin aikoihin. Kesäkuun raportti paljastaa, että liikevaihto on noussut korkeimmaksi viimeiseen seitsemään kuukauteen.

Viimevuotiseen on kuitenkin vieläkin laskua noin kolmannes, joten missään nimessä yhtiö ei ole selvillä vesillä. Vuoden aiempiin kuukausiin nähden tosin lasku on maltillista, laskulukemat olivat tammi-toukokuussa välillä -52.64% – -76.07%. Viimeksi lasku on ollut yhtä maltillista 2018 tammikuussa, jolloin liikevaihto laski n. 27%.



Edelliset kasvulukemat ovat puolestaan tasan kahden vuoden takaa.

Toukokuuhun (21,54 milj. euroa) nähden liikevaihto liki tuplaantui ja huhtikuun 16,96 miljoonaan euroon nähden kasvua oli n. 150 prosenttia.

Alkuvuoden yhteenlaskettu liikevaihto oli hieman vajaa 1,5 miljardia Taiwanin dollaria eli n. 42 miljoonaa euroa. Kyseessä oli ensimmäisen vuosipuolikkaan viimeinen kuukausi, joka tarkoittaa yhtiölle 5,75 miljardin Taiwanin dollarin eli n. 160 miljoonan euron puolivuosittaista liikevaihtoa, jossa laskua edellisvuodeen n. 63%.

HTC panostaa jatkossa VR-laitteiden lisäksi mm. 5G-laitteistoihin ja lohkoketjuteknologiaan tulevan Exodus 2 -puhelimen myötä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

OnePlus 15R – hinta laskenut -21%

OnePlus 15R
395 € Gigantti
499 € DNA
524 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G37 – hinta laskenut -19%

Motorola Moto G37
199 € Verkkokauppa.com
199 € Gigantti
199 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 246 €

Samsung Galaxy S25 FE – hinta laskenut -17%

Samsung Galaxy S25 FE
499 € Gigantti
499 € Proshop
499 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.