Google tiukentaa mobiilipelien arpa-arkkujen ehtoja – Voittotodennäköisyys pitää tietää

Manu Pitkänen

Google tiukentaa mobiilipelien arpa-arkkujen ehtoja – Voittotodennäköisyys pitää tietää
Mobiilipeleissä lähes de facto -asemaan nousseet loot boxit ovat herättäneet kasvavaa kiinnostusta viranomaisten keskuudessa, minkä myötä myös sovelluskauppojen ylläpitäjät ovat alkaneet määritellä arpa-arkkujen toimintaa tarkemmin. Google esimerkiksi aikoo pakottaa sovelluskehittäjiä kertomaan, millaisella todennäköisyydellä pelaaja saa mitäkin sisältöä arkun avaamalla.

Loot boxit ovat herättäneet kiistaa erityisesti siitä syystä, että pelaaja harvemmin tietää mitä hän tarkalleen ottaen on saamassa arkusta, mikäli hän maksaa sen aukaisusta. Tästä syystä aarrearkut on rinnastettu arpalipukkeisiin, joista pelaaja voi saada haluamansa tai sitten ei. Mikäli arkut tulkittaisiin arvoiksi, voitaisiin niitä käyttävät mobiilipelit tulkita uhkapeleiksi.

Google Playn päivitetyn Kaupallistaminen ja mainokset -ohjeistuksen mukaan pelin on ilmoitettava arkun sisältöjen saamisen todennäköisyyden ennen ostoksen tekemistä.

Uutisoimme aiemmin senaattori Josh Hawleyn lakialoitteesta, jossa ehdotetaan 18 vuoden ikärajaa loot boxeihin perustuviin peleihin. Yhdysvalloissa kuluttajansuoja-asioita käsittelevä viranomainen FTC aikoo järjestää elokuussa julkisen workshopin, jossa hahmotellaan virtuaalisiin hyödykkeisiin liittyviä ongelmia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.